8.3.2021 klo 07:18
Uutinen

Suoraa puhetta hallituksen koronaviestinnästä: Kuuntele Yrittäjän podcast

Yrittäjien työmarkkinajohtaja puhuu Yrittäjän podcastissa suunsa puhtaaksi hallituksen koronaviestinnästä.

Yrittäjän podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan hallituksen koronaviestinnästä ja sekavan viestinnän vaikutuksista yrittäjiin. Jaksossa kerrotaan myös, miten lomautukset pitäisi nyt hoitaa.

Vieraana on Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

– Sekavuus tulee hallituksen viestinnästä. On eri toimijoita, jotka toimivat omalla toimialueellaan ja omilla toimivaltuuksillaan. Nämä eivät kohtaa, tulee ristiriitaista viestiä ja siitä seuraa yleinen sekavuus, ettei tiedetä kenen sanaa pitää kuunnella. Jonkinlainen koordinaation puute on vaivannut viestintää koko tämän kriisin ajan.

”Yrityksille ei ole annettu välineitä”

Makkula on seurannut läheltä valtionhallinnon toimintaa. Hän sanoo tietävänsä, että erilaisia skenaarioita on kyllä harjoiteltu.

– Siitä huolimatta pakka näyttää välillä hajoavan. Hyvä esimerkki on se, mitä olemme nähneet kuntosalien ja liikuntatilojen kohdalla. Aluehallintovirasto on noudattanut sääntelyä, mihin heillä on velvollisuus. Eihän viranomainen voi päästään keksiä asioita vaan päätösten pitää perustua lakiin. Alkoi kiistely kenen päätös on väärä, vaikka aluehallintoviranomainen oli tehnyt lakiin perustuvan päätöksen. Se että julkisuudessa ja Twitterissä käydään ministeriön ja viranomaisen välillä keskustelua siitä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, on huono signaali siitä että pallo olisi hallussa.

Podcastin jaksossa Makkula pahoittelee sitä, että hallitus, lainsäätäjä eikä työsopimusosapuolet eivät ole antaneet yrityksille minkäänlaisia välineitä hallita muuttunutta tilannetta.

– Työoikeudellisesti tilannetta ei ole helpotettu mitenkään. Viime vuoden loppuun asti oli voimassa sääntely, joka mahdollisti nopeamman lomautuksen ja nopeammat yt-neuvottelut. Kun vuosi vaihtui, nämä lakkasivat olemasta, vaikka kriisille ei ole tapahtunut mitään muuta kuin että se on muuttunut pahemmaksi. Tämä on väärin.

Kuuntele jaksosta myös Makkulan mielipide yritysten sulkutoimenpiteisiin. Jakso on kuunneltavissa Supla-palvelussa, Spotifyssa tai Googlen podcasteissa.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi