29.3.2021 klo 13:55
Uutinen

Arveluttava rekisterifirma iski jälleen, perässä tuli lähes 360 euron lasku: ”Vakuuteltiin, että palvelu on pakollinen”

Suomen Yritysrekisteri on onnistunut jälleen vihastuttamaan yhden yrittäjän. Suomen Yrittäjien asiantuntijan mukaan keinot puuttua vastaavien palveluiden toimintaan ovat valitettavan rajalliset.

Yrittäjämediat on aikaisemmin kertonut Suomen Yritysrekisteri -nimisestä palvelusta, jonka toiminta on herättänyt närää yrittäjissä. Heille on soitettu myyntipuheluita, jotka ovat olleet sisällöltään epämääräisiä. Puhelun tarkoituksena on ollut myydä yrityksille näkyvyyttä yhteystietopalvelussa. Moni vastaaja on saanut laskun palvelusta, jota ei ole halunnut tilata. Palvelun taustalla on ollut Suomen Avainsanat -niminen yritys. Tämän jutun kuva ei liity kyseiseen tapaukseen.

Kirkkonummella toimiva yksinyrittäjä Paavo Rantalainen harmittelee, että samainen palvelu toimii edelleen epäilyttävin menetelmin. Hänen pojalleen kaupattiin palvelua, jonka myyjä pyrki vakuuttamaan toisessa päässä olevan henkilön palvelun pakollisuudesta. Samoin on toimittu aikaisemminkin yksinyrittäjien kohdalla.

– Puhelun perusteella poikani ajatteli palvelun liittyvän viranomaistoimintaan ja paria päivää aiemmin YTJ-palvelussa tehtyyn yrityksen perustamisilmoitukseen. Tämä yritysrekisterin soittaja oli ilmeisen taitava ja sai poikani uskomaan, että asia liittyy jotenkin kaupparekisteriin tai muuhun viralliseen yhteyteen. Katson, että poikaani on johdettu tietoisesti harhaan eikä hän puhelun perusteella ymmärtänyt asian oikeaa sisältöä, Rantalainen kertoo. Hän haluaa ajaa tässä tapauksessa poikansa asiaa.

Pian Rantalaisen poika sai laskun, jonka loppusumma oli 358,36 euroa. Puhelun jälkeen hän ei enää saanut yhteyttä samaan mobiilinumeroon, vaikka yritti soittaa siihen samana päivänä. Vastausta ei kuulunut myöskään tekstiviestillä. Nyt Rantalainen vaatii, että lasku mitätöidään.

– Tilausvahvistuksesta on harhauttamismielessä pyritty tekemään mahdollisimman virallinen käyttämällä valtiollisen symbolia, Suomen Leijonan leimaa. Toiminnalla pyritään harhauttamaan uusia, nuoria ja juuri yrityksensä perustaneita henkilöitä, Rantalainen otaksuu.

Yrittäjien asiantuntija vastaa

Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen, minkä verran vastaavista tapauksista tulee yhteydenottoja Yrittäjiin?

Yhteydenottoja liittyen tilanteisiin, joissa yrittäjät ovat kokeneet tarjotun palvelun markkinoinnin harhaanjohtavaksi tai häiritseväksi, tulee valitettavasti edelleen säännöllisesti SY:n neuvontapalveluun. SY:n aiemmin tekemän selvityksen mukaan joka vuosi jopa 135 000 yrittäjää kokee häiritsevää tai harhaanjohtavaa markkinointia ja toiminnasta aiheutuu joka vuosi useiden kymmenien miljoonien eurojen vahingot yrittäjille.

Miksi kyseisiä palveluita ei saada kuriin?

Käytännön tasolla keinot ovat valitettavan rajalliset, koska ketään ei voi sinänsä estää lähettämästä laskuja tai soittamasta puhelimella ja tarjoamasta palveluitaan. Siksi on tärkeää pyrkiä lisäämään yrittäjien tietoisuutta asian osalta ja olemme siinä viime vuosina onneksi onnistuneet. Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi harhaanjohtavalla markkinoinnilla aikaansaatua sopimus on lähtökohtaisesti pätemätön ja osa harhaanjohtavan markkinoinnin menetelmistä voi jo nykyisellään täyttää rikoslain mukaisen petoksen tunnusmerkistön.

Miten yrittäjä voi varmistaa, ettei perätöntä laskua tule?

Varmin vaihtoehto on tietysti olla sitoutumatta puhelimessa minkäänlaisiin tilauksiin, joiden sisällöstä ja tarkoituksesta ei ole varmuutta. Tarjottavasta palvelusta voi aina pyytää kirjallisen tarjouksen, jossa on mukana sopimusehdot, esimerkiksi sähköpostiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että viranomaiset eivät lähtökohtaisesti kauppaa yrityksille palveluita puhelimitse. Ja toki aina, jos yrittäjä saa perusteettoman laskun, sitä ei tarvitse tai pidä mennä maksamaan. Tällöin on kuitenkin aina suositeltavaa kirjallisesti reklamoida asiasta laskun lähettäjää.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi