Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Yhteinen kampanja Vihdissä: Yrittäjät lahjoittavat aterioita vähävaraisille – ravintolat saavat töitä

Vihtiläinen Annu Huotari haluaa tukea alueensa yrittäjiä, jotta yhteistyökumppanitkin selviäisivät. Hyväntekeväisyyskampanjassa ravintoloitsijat saavat töitä, kun toiset yrittäjät lahjoittavat aterioita vähävaraisille.

Vihtiläinen majoitus- ja virkistyspalveluita tarjoavan Hawkhill-yrityksen yrittäjä Annu Huotari on kunnostaunut tempauksissa yrittäjien hyväksi koronavuoden aikana.

Vuosi sitten hän keräsi nuuksiolaisten yritysten yhteystietoja ja levitti niitä omissa viestintäkanavissaan. Äitienpäivänä hän tilasi paikalliselta kondiittorilta kakun jokaiseen mökkiinsä. Mökki ja Kakku -tempaus myi mökit täyteen sekä lisäpalveluita.

– Ajattelin, että perhana, minä teen tämän niin tiedän ainakin tehneeni kaikkeni. Tavoite on, että yksikään Nuuksion yrittäjä ei mene nurin tämän kriisin takia, Huotari kertoi viime kesän alussa Yrittäjämedioille.

16 yritystä, 3450 euroa, satoja aterioita

Tänä keväänä hän halusi löytää keinon tukea ravintoloitsijoita ja ohjata samalla konkreettista ruoka-apua sitä eniten tarvitseville. Pohdinnasta syntyi idea hyvänmielentempauksesta, jossa paikalliset yritykset ostavat ruoka-annoksia vihtiläisistä ravintoloista ja ne jaetaan vähävaraisille paikkakuntalaisille.

Huotari ryhtyi pikaisesti organisoimaan toimintamallia ja sai ruokajakelun yhteistyökumppaniksi kristillinen diakoniatyön ja sosiaalialan paikallisjärjestö ViaDia Länsi-Uusimaa ry:n. YritysVihti ry tukee projektin viestintää.

Kampanjan vastaanotto on ollut erittäin positiivinen. Mukaan on lähtenyt 16 vihtiläistä yritystä ja paikallisia ravintolayrittäjiä on tuettu yhteensä yli 3450 euron summalla, jonka yrittäjät maksavat suoraan ravintoloihin. Summan yrittäjät saavat valita itse. Tempauksella on saatu hankittua vähävaraisille satoja ilmaisia aterioita.

Huotari on ollut kampanjan vastaanottoon tyytyväinen ja uskoo sen herättäneen yhä useammat pohtimaan omia mahdollisuuksiaan auttaa.

– Asian saatua julkisuutta uskon myös joidenkin yksityishenkilöiden havahtuneen yritysten tukemiseen take away -annoksia ostamalla. Koen myös tärkeäksi, että vähävaraiset saavat tätä kautta mahdollisuuden tuoreisiin ja valmiisiin aterioihin, mikä voi osaltaan tuoda iloa ja helpotusta arkeen. Kampanjan keskeinen sanoma lieneekin se, että yksittäinenkin yritys voi edistää hyvää asiaa, kun vaan ryhtyy toimeen, Huotari sanoo.

Yhteistyötä ja apua

Monet paikalliset yrittäjät tekevät normaalisti tiivistä yhteistyötä ravintola- ja cateringyritysten kanssa. Korona-ajan muuttunut toimintaympäristö on kuitenkin varjostanut yhteistyötä viimeisen vuoden ajan. Ravintoloiden ahdinko on syvä ravintolasulun keskellä ja tapahtumien järjestämisrajoituksista johtuen.

– Catering-yrittäjät ovat tärkeitä yhteistyökumppaneitamme, mutta tällä hetkellä emme ole voineet tehdä entiseen tapaan tilauksia yritystapahtumien vähennyttyä. Meille on tärkeää tukea sekä tekijöitä että ruoka-avun tarvitsijoita. Haluamme näin osaltamme olla mukana tuomassa hyvää mieltä, tempauksessa mukana oleva Nuuksion Taika -yrittäjä Satu de Weerd kommentoi.

Huotarilta saatujen selkeiden ohjeiden avulla yrittäjät ovat suorittaneet maksut porrastetusti eri ravintolayrityksiin, joista tilaukset on tehty.

– Mukana lahjoittajissa on nyt suhteellisen pieniä yrityksiä. Mitä voitaisiinkaan saavuttaa, jos myös isommat yritykset lähtisivät mukaan, lahjoittajayritysten joukossa olevan Iltamaan yrittäjä Jenni Vanhanen pohtii.


Näin hyväntekeväisyystempaus toimii

1. Yritys ilmoittaa sähköpostitse järjestäjälle summan, jolla haluaa osallistua tempaukseen.

2. Järjestäjä kokoaa tiedot yhteen.

3. Kun sopiva summa on kasassa, järjestäjä tekee tilauksen ravintolaan. Samalla hän informoi ravintolahenkilökuntaa toimitusajasta ja paikasta.

4. Järjestäjä kertoo lahjoittajille, mihin ravintolaan oma lahjoitussumma maksetaan.

5. Ravintola ottaa maksut vastaan ja toimittaa ruoka-annokset jakeluyhteistyökumppanille.

6. Ruoka-annokset jaetaan vähävaraisille sovitun aikataulun mukaisesti. Jakelun hoitaa yhteistyökumppani, jolla on sopivat resurssit toimintaan.

7. Asiasta viestitään paikallisissa kanavissa, jotta vähävaraiset saavat tiedon ruokajakelusta ja uudet tahot lähtevät mukaan tempaukseen.

8. Hyvänmielentempausta jatketaan niin kauan, kuin lahjoituksia riittää.

 

Toimitus

toimitus (at) yrittajat.fi