12.4.2021 klo 16:02
Uutinen

Kustannustuen kolmas hakukierros alkaa 27.4. – Mukana yksinyrittäjätuki ja sulkemiskorvaus

Kustannustuen kolmas hakukierros avautuu 27.4.2021 ja sulkemiskorvauksen haku 12.5.2021. Haku päättyy 23. kesäkuuta. Yksinyrittäjät voivat saada vähintään 2 000 euron tuen. Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea.

Kustannustuen kolmas kierros sai perjantaina 9. huhtikuuta eduskunnan hyväksynnän. Vaikka tuki on perustaltaan ollut sama, kriteerit ja painotukset ovat olleet jokaisella kierroksella hieman erilaisia. Kustannustukea on kehitetty palautteen ja kokemusten perusteella.

Nyt käsittelyssä on kustannustuen lisäksi ollut sulkemiskorvaukset mikro- ja pienyrityksille, joiden toiminta on suljettu viranomaisten päätöksellä.

Kustannustuen kolmas hakukierros avautuu 27.4.2021 ja sulkemiskorvauksen 12.5.2021. Yritykset hakevat molempia tukia Valtiokonttorista.

– Molempia pitää siis hakea erikseen ja yrittäjän tulee olla hereillä tämän suhteen, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia koronaepidemian vuoksi tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan pääsääntöisesti vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020.

Sulkemiskorvausta voivat hakea mikro- ja pienyritykset, joiden asiakastilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä.

Kustannustukilakiin on tehty muutoksia, jotka mahdollistavat tuen myöntämisen joustavammin yksinyrittäjille ja pienyrityksille sekä uuden sulkemiskorvauksen koronaepidemian takia suljetuille yrityksille. Tasavallan presidentti vahvisti kustannustukilain muutokset 9.4.2021, ja laki tulee voimaan 12.4.2021.

– Valmistelemme parhaillaan myös suurten yritysten sulkemiskorvausta ja tapahtumatakuuta, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Kustannustukea kaikille toimialoille

Kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea kustannustukea. Valtioneuvosto antaa huhtikuussa asetuksen toimialoista, jotka voivat hakea tukea ilman lisäperusteluja. Näitä ovat toimialat, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella. Jos yritys ei kuulu asetuksessa määriteltyyn toimialaan, sen on perusteltava erikseen liikevaihdon lasku koronan takia.

– Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa hyväksyttävien toimialojen listaa. Sen pitäisi tulla tällä viikolla tietoon. Tämä ei kuitenkaan poissulkeva kriteeri. Jos yritys pystyy osoittamaan syy-seuraus-suhteen koronaan, niin epäämiselle ei syytä, Kuismanen sanoo.

Kustannustuki on korvaus yrityksen joustamattomista kustannuksista ja palkkamenoista, mutta sillä ei korvata liikevaihdon laskemista. Joustamattomat kustannukset on nyt määritelty laissa entistä tarkemmin. Lisäksi työnantajan sivukuluista, kuten sosiaaliturvamaksuista ja työterveyskustannuksista, voidaan jatkossa korvata tietty osuus.

Yksinyrittäjät hakevat tukea jatkossa Valtiokonttorista

Kustannustukea maksetaan yrityksille vähintään 2000 euroa, jos tukiehdot täyttyvät. Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan.

Jotta yritys voisi hakea kustannustukea, sillä täytyy olla Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa.

Tuen enimmäismäärä kasvaa, mikä puolestaan vastaa erityisesti isojen yritysten tarpeisiin. Yritys voi saada tukea miljoona euroa, kun aiemmilla hakukierroksilla yläraja on ollut 500 000 euroa.

– Kustannustuki 3 pitää edelleen sisällä valuvikoja: Vaatimus liikevaihdon alenemisesta on edelleen 30 prosenttia, kun sen pitäisi olla 20-25 prosenttia. Omavastuu osuus on liian korkea ja korvattavien kustannusten alaraja olisi pitänyt olla 1000 euroa, Kuismanen sanoo.

Lue myös: Yksinyrittäjä kehuu tulevan kustannustuen hakuprosessia: ”Jos viitsii pienen vaivan nähdä, järjestelmä ohjaa” – Tämä tuesta tiedetään nyt

Sulkemiskorvaus pienille yrityksille

Yrityksille maksetaan korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Uusi sulkemiskorvaus koskee pieniä yrityksiä ja mikroyrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää.

Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea.

Suurempien yritysten sulkemiskorvaus on valmistelussa. Työ- ja elinkeinoministeriö neuvottelee parhaillaan Euroopan komission kanssa suurten yritysten tuen ehdoista ja enimmäismäärästä.

Sulkemiskorvaus koskee ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä, jotka on suljettu tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla. Ruoan noutomyynti on kuitenkin sallittua. Korvaus lasketaan sen toiminnan osalta, jota sulkeminen koskee.

Korvausta voidaan maksaa myös yrityksille, jotka kunta tai aluehallintovirasto on määrännyt suljettavaksi tartuntatautilain nojalla. Näitä ovat esimerkiksi liikunta- ja urheilutilat ja kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä sisäleikkipuistot.

Sulkemiskorvaus perustuu yrityksen kuluihin helmikuussa 2021

Korvaus maksetaan yrityksille siltä ajalta, jonka ne ovat suljettuina. Jos yritysten asiakasmäärää on rajoitettu, mutta niitä ei ole suljettu kokonaan, ne eivät ole sulkemiskorvauksen piirissä.

Sulkemiskorvaus perustuu yrityksen kuluihin helmikuussa 2021 sekä ilmoitukseen siitä, kuinka suurta osaa liiketoiminnasta sulkeminen koskee. Palkkakuluista korvataan 100 prosenttia ja muista kuluista, kuten vuokrakuluista, 70 prosenttia.

Sekä kustannustuen että sulkemiskorvauksen määrässä otetaan huomioon aiemmin myönnetyt koronatuet. Tukien enimmäismäärä ei saa ylittää 1,8 miljoonaa euroa EU:n valtiontukisääntöjen mukaan.

Kustannustuen haku on käynnissä 23.6.2021 saakka. Sulkemiskorvausta on haettava neljän kuukauden sisällä sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona velvollisuus pitää toimitilat suljettuina päättyi.

Kustannustuen ensimmäinen hakukierros järjestettiin heinä-elokuussa 2020. Toinen hakukierros käynnistyi joulukuussa 2020 ja päättyi helmikuussa 2021. Kolmannelle hakukierrokselle ja sulkemiskorvaukseen on varattu rahaa yhteensä 356 miljoonaa euroa.

Kaikille avoin tietoisku Kustannustuki 3:sta 14.4. täällä

Kaikille avoin tietoisku Sulkemiskorvauksesta 15.4. täällä

Maria ja Helena vaihtoivat alaa ja perustivat hotellin – Korona iski ja yritys jäi tukien ulkopuolelle, nyt toiminta on vaakalaudalla: ”Kustannustuessa on vääristymä”