Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Yrittäjien Anssi Kujala SKALin toimitusjohtajaksi – ”Olen kasvanut dieselin käryssä”

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala aloittaa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtajana 1.11.2021.

Anssi Kujala siirtyy SKALin palvelukseen 1. syyskuuta alkaen ja toimitusjohtajaksi marraskuun alussa, jolloin pitkäaikainen toimitusjohtaja Iiro Lehtonen jää eläkkeelle.

– Olen saanut vuodesta 2006 lähtien tehdä töitä yrittäjäjärjestössä ja viihdyn nykyisessä työssäni. Mutta jos joku tehtävä, niin SKALin toimitusjohtajuus innosti, Kujala sanoo.

Kujalan suvussa kuljetusyrittäjiä neljässä sukupolvessa

Innostus ja selitys löytyy jo lapsuudesta, perhepiiristä ja suvusta:

– Olen kasvanut dieselin käryssä, suvussani on kuljetusyrittäjyyttä 1920-luvulta lähtien ja muun muassa kummatkin veljeni toimivat alan yrittäjinä.

Kujala on itsekin ollut kuljetusyrityksen osakas.

– Kujalalla on pitkä kokemus johtamistehtävistä eri järjestöissä ja hyvät verkostot, joita menestyksekäs edunvalvontaorganisaatio tarvitsee. Hänen johdollaan pääsemme saman tien jatkamaan järjestömme uudistamista kohti 2030-lukua, kuvaa SKAL ry:n puheenjohtaja Jani Ylälehto Kujalan valintaa.

– SKAL saa erinomaisen toimitusjohtajan, joka tuntee alan haasteet erittäin hyvin. Meille menetys on suuri, sillä Anssi on tehnyt valtavasti tämän järjestön ja yrittäjien hyväksi eri tehtävissään. Lämmin kiitos siitä, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Liikenne pidettävä kilpailukykyisenä ilmastotavoitteista huolimatta

– Alkaneen vuosikymmenen aikana järjestön vaikuttamistyön merkitys tulee olemaan todella tärkeä. Pitkien etäisyyksien Suomi ei yksinkertaisesti toimi ilman kumipyöräliikennettä, Anssi Kujala toteaa.

Hän painottaa, että liikenteen verotus ja toimintaedellytykset tulee pitää kilpailukykyisinä Suomen ilmastotavoitteista huolimatta.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 400 kuljetusyritystä ympäri Suomea. SKAL on Suomen Yrittäjien toimialajärjestö.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi