5.5.2021 klo 12:09
Uutinen

Julkkisten kehumalle Oura-sormukselle jättirahoitus – koronavuosi oli oululaisyhtiölle menestys

Oululaisyritys on kerännyt 80 miljoonan euron lisärahoituksen. Sormuksen maailmanvalloitus on saanut tukea useilta julkisuuden henkilöiltä.

Käyttäjänsä unen laatua ja yleistä hyvinvointia tarkkailevan Oura-sormuksen kehittänyt oululaisyritys on kerännyt massiivisen rahoituspotin, joka parantaa sen vauhtia maailmanvalloituksessa.

Sadan miljoonan dollarin eli noin 80 miljoonan euron rahoituskierros tekee eri lähteiden mukaan Ourasta markkina-arvoltaan jo 660 miljoonan euron arvoisen yrityksen. Tämä tekisi siitä esimerkiksi peliyhtiö Roviota arvokkaamman.

Tuoreimmalla rahoituskierroksella Ouran kelkkaan hyppäsi useita kansainvälisiä isoja pääomasijoittajia.

Edellisen kerran Oura keräsi ison rahoituspotin vuosi sitten, kun yhtiö kertoi 28 miljoonan euron rahoituskierroksesta. Tuolloin sijoittajina olivat muun muassa Googlen omistama Gradient Ventures ja Twitterin perustajana paremmin tunnetun Jack Dorseyn maksupalveluyritys Square.

Vuonna 2013 perustettu Oura teki viime vuonna ensimmäisen voitollisen tilikauden. Yrityksen myynti kaksinkertaistui vuodesta 2019, joten koronapandemia ei ole hidastanut hyvinvointisormuksen kysyntää. Vielä vuonna 2019 yritys teki 1,5 miljoonaa euroa tappiota.

Vetoapua brittihovista

Ouran tarina on täynnä positiivista julkisuutta. Korona-aikana moni julkisuuden henkilö on kertonut käyttävänsä sormusta ja pystynyt sen avulla ennakoimaan mahdollista koronatartuntaa. Sormus mittaa muun muassa kehon lämpötilan vaihteluita, minkä on havaittu tutkimuksissa kertovan käyttäjälle mahdollisesta infektiosta.

Viime vuonna sormus sai julkisuutta, kun Yhdysvalloissa monet ammattiurheiluseurat kertoivat hankkineensa sormukset pelaajilleen keinona ehkäistä koronavirustartuntoja. Mediassa kerrottiin niin ikään Las Vegasin kasinoista, jotka olivat hankkineet sormuksia työntekijöilleen samasta syystä.

Oura hyötyi myös uutisesta, joka kertoi prinssi Harryn henkilökohtaisen lääkärin määränneen brittihovin kuuluisuudelle Oura-sormuksen unen ja palautumisen seurantaan.

Moni yritysjohtaja kuuli Ourasta ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun amerikkalaisen Dell-yhtiön perustaja Michael Dell kehui julkisuudessa sormustaan.

Ylen taannoisessa verkkojutussa Ouran yksi perustajista muisteli, mistä kaikki sai alkunsa.

– Halusimme ymmärtää, miten arjen puitteissa voisimme palautua paremmin ja kohentaa unemme laatua. Kun pääsimme asiaan syvemmälle, päätimme tarjota ratkaisua myös muille ihmisille, innovaatiojohtaja Petteri Lahtela kertoi.

Puettavien laitteiden aikakaudella Oura on ollut poikkeus, sillä suurin osa hyvinvointia mittaavista laitteista on älykelloja. Oura-sormuksen pieni koko on asettanut erityisiä haasteita suunnittelijoille. Sormus pitää sisällään muun muassa tehokkaan prosessorin, useita sykettä seuraavia ledejä, lämpömittarin, liikeanturin sekä luonnollisesti akun.

Kuva: Oura Health

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi