28.5.2021 klo 12:46
Uutinen

Ravintolayrittäjä heitti idean aukiolokapinasta: Rajoitukset syövät liiketoiminnan – kesän lämpimät jaksot ratkaisevat

Ravintolayrittäjä Tapio Mäkelän mukaan tiukat aukioloajat syövät liiketoimintaa ja työpaikkoja, mihin Suomella ei olisi varaa. Mäkelä laati hallitukselle vetoomuksen, jossa vaatii rajoitusten avaamista kesän kynnyksellä.

Tapio Mäkelä pyörittää yrityksensä Friends At Work Oy:n kautta kolmea ravintolaa Helsingissä. Sörnäisissä sijaitsevat Merikerho ja Leblon saavat nyt olla auki kello 19:ään, ja anniskelu on lopetettava tuntia aikaisemmin. Rautatieasemalla sijaitseva Purtava #Steissi on ruokaravintola ja saa olla auki tunnin pidempään.

− Olen puolustanut hallituksen toimia ja kestänyt ravintolarajoitukset ja -sulut. Nyt en voi enää niin tehdä. Ravintoloiden on voitava pitää ovensa auki Uudellamaalla kello 23:een asti 1.6. alkaen, Mäkelä vaatii.

Mäkelän mukaan toiminta ei nykyisillä aukioloajoilla ole kannattavaa.

− Omissa ravintoloissani kello 13−19 aukioloajoilla myynti on koko päivänä samalla tasolla kuin tähän vuodenaikaan se olisi yhdessä tunnissa. Vuokranantajat eivät jousta vuokrissa ja investointien rahoituskulut juoksevat.

Mäkelän mukaan kesän myynti ratkaisee, miten liiketoiminnan käy.

− Kesän lämpimät jaksot tuovat isoimman myynnin ja ovat kultaakin kalliimpia yrittäjälle. Siksi aukioloajat pitäisi pidentää nyt, kun luvassa on lämmintä keliä, Mäkelä korostaa.

Kesän lähestyessä ihmiset liikkuvat enemmän ja kokoontuvat ulkona joka tapauksessa.

− Turvallinen kokoontuminen onnistuisi kuitenkin paremmin organisoidusti ravintoloissa. Ravintoloiden toiminta siten, että anniskelu päättyy kello 22 ja ravintolat sulkeutuvat kello 23 ei aiheuta sen suurempaa tartuntariskiä kuin muu yhteiskunnan toiminta tällä hetkellä aiheuttaa. Rajoituksilla syödään liiketoimintaa ja työpaikkoja, mihin Suomella ei ole kansallisesti varaa. Tämä ei ole rationaalista päätöksentekoa, Mäkelä sanoo.

Vetoomuksessaan Mäkelä heittää ajatuksen aukiolokapinasta.

− Tulisiko ravintoloiden osoittaa joukkovoimaa ja yksinkertaisesti pitää ovensa auki? Katsoisimme sitten oikeudessa myöhemmin, olitteko te väärässä ja me alan yrittäjät oikeassa? Sulkisitteko te ravintoloiden ovet, veisittekö meiltä anniskeluluvat ja lopulta, yrittäjät vankilaan ja yritykset konkurssiin? Tämä ei kuulosta toiminnalta, mitä sivistysvaltiossa pitäisi edes joutua miettimään tai edes retorisesti tuomaan esiin. Voisitteko sen sijaan, ystävällisesti, kuunnella alalla toimivia yrityksiä ja työntekijöitä tässä asiassa? Mäkelä vetoaa kirjeessään.

Mäkelä on saanut torstai-illalla julkaisemaansa vetoomukseen runsaasti kannustavaa palautetta. Ravintolakapina jäänee kuitenkin ajatuksen tasolle, koska Mäkelä haluaa noudattaa ohjeita ja sääntöjä tarkkaan

− Ellei sitten synny isompaa joukkoliikettä, Mäkelä lisää.

Nykyinen sääntely kestämätöntä

Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula pitää käsittämättömänä, että rajoitukset pidettiin usealla alueella edelleen ennallaan.

− Ravintolayrittäjien ja työntekijöiden kannalta nykyinen anniskelu- ja aukiolosääntely on kestämätöntä ja kohtuutonta. Kyse on elinkeinovapaudesta ja oikeudesta työhön. Näitä ei pitäisi rajoittaa enempää kuin on aivan välttämätöntä. Nyt näin tapahtuu, mikä on väärin, Makkula sanoo.

Makkula muistuttaa, että valtioneuvosto totesi 11. toukokuuta, että epidemiatilanteen salliessa rajoituksista tulisi hallitusti luopua mahdollisimman nopeasti.

− Hallitus toimii eduskunnan tahdon vastaisesti. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on todennut, että tiukemmat rajoitukset voivat sulkutilan jälkeen olla perusteltuja niillä alueilla, joilla epidemiatilanne näyttäisi vaikeutuvan tai pysyvän edelleen vaikeana. Asia pitäisi ottaa pikaisesti uudelleen esille ja keventää rajoituksia niin, että anniskelu olisi mahdollista kello 22 saakka.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi