3.6.2021 klo 09:16
Uutinen

Varo näitä huijauksia kesällä – Yrittäjien lakineuvonta auttaa ongelmissa

Aiheettomat laskut ja muut huijaukset yleistyvät kesällä, kun yrittäjän oletetaan lomailevan. Jos joudut huijausyrityksen kohteeksi, ota yhteyttä Yrittäjien lakineuvontaan, joka päivystää kesälläkin.

Varo etenkin seuraavia huijausyrityksiä:

Huijauslaskut

Aiheettomat laskut yleistyvät kesällä, kun yrittäjä ja laskuja normaalisti käsittelevät lomailevat.

Osa huijauksista on aiheettomia laskuja, joissa velotetaan tuotetta tai palvelua, jota ei ole tilattu. Osa taas pyrkii muistuttamaan esimerkiksi jonkun maan arvonlisäverolaskua. Kirje voi olla myös laskun näköinen tarjous.

– Laskussa voi olla pienempi summa, mutta pienellä lukeekin, että kyseessä on esimerkiksi vuoden määräaikaisuus, Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen kuvaa.

Tyypillisesti aiheettomia laskuja suomalaisille yritykselle lähettävät ulkomaalaiset tahot. Toiminta perustuu suureen volyymiin, joten niitä saa samaan aikaa iso joukko yrittäjiä.

Huijari on voinut myös tilata verkkokaupasta tuotteita yrityksen nimellä ja Y-tunnuksella. Huijauksissa hyödynnetään huijauksen kohteen varomattomuutta. Tärkeintä on, ettei perusteettomia laskuja makseta.

40 000 euron lasku ”asianajotoimistolta”

Huijauslasku-case: Kiinteistöpalveluyritys sai laskun ison kansainvälisen asianajotoimiston nimissä. Laskun loppusumma oli 40 000 euroa. Yrittäjä oli yhteydessä asianajotoimistoon. Sieltä kerrottiin, että heillä oli tullut jo tieto, että joku laittaa laskuja heidän nimissään. Laskulla oleva tilinumero ei ollut heidän.

Hakemistohuijaukset

Epämääräisten hakemistopalvelujen tarjoaminen on harhaanjohtavan markkinoinnin yleisin tapa. Varsinkin yrityksen juuri perustanut tai ostanut voi joutua todellisen huijausrumban kohteeksi.

Huijauksia yritetään tehdä paljon puhelimitse. Puhelinmyyjä soittaa yrittäjälle ja kertoo, että hän päivittää tietoja yrityshakemistoon. Myyjä ei tuo puhelun alussa esiin, että hän tarjoaa maksullista palvelua.

Jos yrittäjä antaa firmansa tiedot soittajalle, tämä sanoo vasta puhelun lopussa, että ”tämän palvelun hinta on xxx euroa”. Tällöin pitää kieltää palvelun ostaminen heti puhelimessa tai sen jälkeen sähköpostilla. Kieltämisestä huolimatta postin tai sähköpostin kautta voi tulla pian tilausvahvistus ja lasku palvelun ostamisesta.

Hakemistohuijauksia tulee myös postissa ja sähköpostissa. Ulkomailta tulee yrityksiin yhteydenottoja, joissa pyydetään päivittämään yrityksen tiedot eurooppalaiseen yrityshakemistoon. Tunnetuin operoija viime vuosina on ollut European Business Network EBN. Todella pienillä kirjaimilla alempana pitkän tekstin seassa kerrotaan, että palvelu onkin maksullinen. Sen hinta voi olla lähes tuhat euroa ja sopimus on yleensä monivuotinen ja hankala irtisanoa.

MAINOS, juttu jatkuu mainoksen alapuolella

Toimitusjohtajahuijaus

Niin sanottuja toimitusjohtajahuijauksia yritetään tehdä myös pieniin yrityksiin. Huijarit lähettävät toimitusjohtajan tai muun avainhenkilön nimissä sähköpostia ja yrittävät saada maksuliikennettä hoitavan henkilöstön tekemään tilisiirtoja rikollisten tileille.

Johtajaksi tai lakimieheksi esittäytyvä rikollinen lähettää esimerkiksi talouspäällikölle sähköpostin, jossa on kiireellinen ja luottamuksellinen lasku esimerkiksi yrityskauppaan tai muuhun kiireelliseen ostoon liittyen. Tämän jälkeen huijari joko soittaa perään tai toteaa meilissä, että toimitusjohtajanne tai muu yrityksen edustaja on varmaankin jo puhunut tästä asiasta. Juuri kun yrityksen laskuja ja maksatuksia hoitava ihminen ihmettelee yhteydenottoa, hän saa saman tien muka toimitusjohtajalta sähköpostin. Toimitusjohtaja kysyy meilissään, että onko lakimies soittanut ja pyytää kiireellisesti maksamaan laskun.

Huijaussähköpostit eli kalastelut

Nämä ovat sähköposteja, joiden liitteiden klikkaaminen aiheuttaa tietoturvariskin. Sähköpostien kautta istutetaan viruksia, joilla esimerkiksi aletaan laskuttaa luottokorttia.

Verkkopankkitunnuksia kalastelevilla viesteillä tiedustellaan ja kerätään luottokorttitietoja, tilitietoja sekä verkkopankkitunnuksia.

Yrittäjien lakineuvontapalvelu toimii arkisin klo 8–18 numerossa 09 229 222. Varaudu kertomaan jäsennumerosi.

Lue myös:

Suomen Yrittäjien opas huijausten tunnistamiseen ja torjumiseen

Posti-huijausten määrä kasvussa, asiantuntija kehottaa tarkkaavaisuuteen – Toimi näin, jos saat epäilyttävän viestin Yrittajat.fi

PRH varoittaa valelaskuista: ”Yrittäjät epätietoisia, pitääkö maksaa” Yrittajat.fi

”Pornohuijauksen” nimellä kulkeva kiristysviesti tuli useamman yrittäjän sähköpostiin – Asiantuntija muistuttaa sähköpostin suojaamisesta organisaatioissa | Yrittajat.fi

toimitus (at) yrittajat.fi