11.6.2021 klo 13:38
Uutinen

Uudenmaan ravintolarajoitukset lievenevät − Terassikesä pääsee täyteen vauhtiin

Terassikesä pääsee täyteen vauhtiin myös Uudellamaalla, jossa ravintolat saavat nyt olla auki kello 23:een. Korona on lisännyt halukkuutta ruokailla ja seurustella ulkona, ja monilla paikkakunnilla onkin rakennettu ennätysmäärä terasseja.

Helsinkiläinen Bistro Bardot on panostanut ravintolan ulkoalueeseen.

− Meille oli alusta asti tärkeätä, että terassi on viihtyisä ja osa ravintolaa, ei niinkään vain pari tuolia ja pöytä. Halusimme tuoda terassille samoja elementtejä, mitä sisällä on eli palan Etelä-Ranskaa, kertoo Bistro Bardotin yksi omistaja, Maria von Graevenitz-Välimäki.

Maria von Graevenitz-Välimäen mukaan asiakkaat haluavat syödä ja nauttia seurustelusta ulkona. Suurimpana syynä ovat kesä ja aurinko.

− Terassi on parhaimmillaan jatkumo sisätilaan. Terassillamme on sama menu kuin sisällä ja siellä voi hyvin nauttia pitkänkin lounaan tai illallisen.

Von Graevenitz-Välimäen mukaan kaupunki on suhtautunut erittäin hyvin terassihankkeisiin.

− Se on ollut hienoa huomata. Toki rajoituksia on, mutta niiden kanssa voi elää ja niihin pitää vain sopeutua.

Terassilupien määrä kasvussa

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan vs. tiimipäällikkö Jarmo Talvasto kertoo, että terassihakemuksia ja yhteydenottoja tulee paljon.

− Koronan vuoksi terassiohjeistuksesta on pyritty joustamaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kaikissa paikoissa ei ole mahdollista tehdä terassisopimusta lähinnä liikenteen takia, Talvasto sanoo.

Helsingin kaupungin alueidenkäytön ja -valvonnan päällikkö Antti Mäkinen mainitsee Ylen jutussa, että erityisesti niin sanottujen parklet-terassien kysyntä on kasvanut. Niillä tarkoitetaan pysäköintiruutuihin rakennettavia tilapäisiä ulkotarjoilualueita. Ravintola voi vuokrata käyttöönsä enintään kolme liikehuoneiston edustalla sijaitsevaa parkkiruutua kesäkaudelle. Parkletiin voi rakentaa kevyen ja matalan lavarakenteen ja asentaa päivänvarjot tai markiisin ilman toimenpidelupaa.

Talvasto kertoo, että Helsingissä on voimassa noin 800 terassilupaa, mutta määrä on voimakkaassa kasvussa. Monella yrittäjällä on erikseen sopimukset kesä- ja talviterassille, joten lupien määrä ei kerro suoraan terassien määrää.

Ravintolat auki kello 23:een myös Uudellamaalla

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Uudenmaan maakunta siirtyy kiihtymisvaiheen rajoituksiin. Kiihtymisvaiheen alueella anniskelu on sallittu kello 7–22 ja ravintolat saavat olla avoinna kello 5–23.

Uudenmaan ravintolarajoitukset tulevat voimaan 11. kesäkuuta kello 18. Muiden alueiden rajoitukset säilyvät ennallaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote aiheesta

Teksti ja kuva: Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi