2.7.2021 klo 12:10
Uutinen

Työelämägallup: Kolme neljästä haluaa tehdä etätöitä, puolet on tehnyt

Työelämägallupin mukaan työelämässä olevista noin puolet (47%) on ollut etätöissä, mutta 74 prosenttia haluaisi tehdä niitä.

Tutkimuslaitos Kantar on selvittänyt työelämässä olevien näkemyksiä etätyöstä Suomen Yrittäjien toimeksiannosta useita kertoja. Vastaajat ovat palkansaajia, yrittäjiä, työttömiä tai lomautettuja.

15 prosenttia haluaisi olla koko ajan etätöissä ja 40 prosenttia osan viikosta. 19 prosenttia haluaisi tehdä etätöitä, mutta ei pysty työtehtävän vuoksi.

Eniten etätöitä ovat tehneet johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt (78%). Yrittäjistäkin kuusi kymmenestä on tehnyt etätöitä. Vähiten etätöitä ovat voineet tehdä työntekijäportaassa olevat (28%).

– Etätöihin kannattaa antaa mahdollisuus, jos se vain työtehtävään sopii, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

– Hybridityö on työelämän uusi normaali. Töitä halutaan tehdä monipaikkaisesti, välillä työpaikalla, välillä kotona ja välillä mökillä, jos sellainen on käytettävissä, Pentikäinen sanoo.

Jo 1,2 miljoonaa suomalaista on tehnyt etätöitä

Lähes puolet työelämässä olevista (47%) on tehnyt etätöitä. Se tarkoittaa lähes 1,2 miljoonaa henkeä. Noin puolet heistä on tehnyt etätöitä koko ajan.

– Etätöitä on tehnyt valtava määrä ihmisiä. Kokemuksia on niin monella ja niin pitkältä ajalta, että tuloksista uskaltaa vetää johtopäätöksiä, Pentikäinen toteaa.

Etätöitä on tehty eniten kotona (97 %). Vapaa-ajan asunnolla etätöitä on tehnyt noin joka viides (19 %) ja jossain muulla 14 prosenttia.

77 prosenttia arvioi työnantajansa suhtautuvan asiaan myönteisesti. Työnantajan suhtautumisen etätyöhön koetaan parantuneen tammikuusta, jolloin tehtiin edellinen Työelämägallup.

Etätyö säästää matka-aikaa ja lisää tuottavuutta

Etätyön yleistyessä on säästynyt valtavasti työmatka-aikaa. Jopa 30 prosenttia etätyötä tehneistä on säästänyt yli tunnin päivässä. 42 prosenttia on säästänyt 30–60 minuuttia päivässä.

Ihmiset kokevat olevansa tuottavampia etätöissä. 44 prosenttia arvioi, että tuottavuus on parantunut, ja 12 prosenttia, että se on heikentynyt. Kokemus omasta tuottavuudesta on vahvistunut.

– Uskon, että moni on oppinut etätyön kestäessä työtapoja, jotka lisäävät tuottavuutta. Myös etätyön johtaminen on kehittynyt, Pentikäinen sanoo.

Myös työn itsenäisyys, työtyytyväisyys ja oman työn hallinta ovat selvästi enemmän lisääntyneet kuin vähentyneet.

Työ- ja vapaa-ajan raja häilyy

Etätyön vaikutusten saldo on monessa asiassa selkeästi positiivinen, mutta on myös kielteisiä kokemuksia. Etätyö on vaikeuttanut 60 prosentin mielestä työ- ja vapaa-ajan erottamista. 51 prosenttia kertoo, että se on vähentänyt työajan merkitystä.

Työhön liittyvät tekniset ongelmat ja perhearkeen liittyvät pulmat ovat lisääntyneet. Stressi on lisääntynyt ja vähentynyt suurin piirtein yhtä monella.

– Työtyytyväisyyden kokemus on hieman laskenut ja stressi on lisääntynyt. Arvelen, että se kertoo etätyöuupumuksesta ja työyhteisön kaipuusta, Pentikäinen arvioi.

Nuorten luvut poikkeavat selvästi muista. Heillä on enemmän stressiä mutta he kokevat myös olevansa tuottavampia kuin muut. Nuoret myös kokevat muita enemmän, että etätyö on vähentänyt sitoutumista työnantajaan ja myös ammattiliittojen merkitystä.

Johdon ja esimiesten rooli on etätyön myötä korostunut: 59 prosenttia sanoo, että johdon ja esihenkilöiden merkitys on kasvanut, kolmannes arvioi sen vähentyneen.

– Monipaikkatyö korostaa johtamisen merkitystä. Se vaatii paljon esihenkilöiltä. Porukasta pitää huolehtia ja tukea, vaikka työkaveri ei ole vieressä, Pentikäinen muistuttaa.

Sairauspoissalot vähentyneet etätyössä

Sairauspoissaolot ovat vähentyneet selvästi.

– Muutos on suuri. 39 prosenttia sanoo, että sairauspoissaolot ovat vähentyneet, ja vain yhdeksän prosenttia kertoo niiden lisääntyneen. Tälläkin on tuottavuusvaikutuksia, Pentikäinen sanoo.

Näyttää, että etätyöolosuhteet ovat hieman parantuneet viimeisen vuoden aikana. Entistä harvempi tarvitsee parempaa ergonomiaa, työtilaa tai yhteyksiä. Joka kymmenes kertoo tarvitsevansa etätöiden vuoksi isomman asunnon.

– Ongelmia on kuitenkin yhä paljon. Kolmannes kokee tarvitsevansa ergonomisemmat olosuhteet työhön. Eniten muutoksia työoloissa tarvitsevat naiset ja nuoret. Asiaan pitää panostaa, Pentikäinen painottaa.


Näin kysyttiin

  • Työelämägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1002 työllistä eli palkansaajaa, lomautettua, työtöntä ja yrittäjää.
  • Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tutkimusaineisto on väestöedustava vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
  • Tutkimuksen kohderyhmä on poimittu valtakunnallisesta Forum -nettipaneelista. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 %-yksikköä 50 prosentin tulostasolla.
  • Kysely tehtiin 26.5. 2021–2.6.2021

toimitus(at)yrittajat.fi