6.7.2021 klo 10:05
Uutinen

Tilitoimistokysely paljastaa: Tämän verran pieni yritys maksaa kirjanpidosta

Kysely paljastaa, että yrittäjät eivät saa tarpeeksi apua liiketoiminnan kehittämiseen. Apua kaivataan erityisesti tilitoimistoilta.

Yrittäjä.io:n ja kulu- ja matkalaskuohjelmistoa tuottavan eTasku Solutions Oy:n tuore kysely paljastaa, että kolmannes yrittäjistä toivoisi tilitoimistoltaan enemmän sparrausta liiketoiminnan kehittämiseen.

Kyselyssä selvitettiin yrittäjien mielipiteitä tilitoimistopalveluista. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet yrittäjät ostivat tilitoimistoltaan kirjanpidon, tilinpäätöksen ja veroilmoitukset. Palkanlaskennan (56 %), veroneuvonnan (36 %) ja kassavirtalaskelmien (12 %) osuudet sen sijaan jäivät hieman pienemmiksi.

Tilitoimistolleen kaikkein parhaimman yleisarvosanan (9 tai 10) antaneita vastaajia yhdisti se, että he kokivat selvästi muita useammin saavansa kirjanpitäjältään apua myös muissa kuin kirjanpitoon liittyvissä kysymyksissä.

Kyselystä nousi esille se, että kirjanpitäjä halutaan tavoittaa tarvittaessa lyhyellä varoitusajalla.

Tilitoimistolleen kutosen tai sitä heikomman yleisarvosanan antaneista vastaajista 75 prosenttia toivoi parempaa yhteydenpitoa ja neuvontaa. Kaikista kyselyyn vastanneista sama prosenttiosuus oli 28 prosenttia.

Kyselyn avoimissa vastauksissa yrittäjät toivat esiin, että negatiiviset kokemukset liittyivät kankeaan yhteydenpitoon.

Vähän huomautettavaa hinnoista

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, paljonko yrittäjät maksavat tilitoimistopalveluista ja ovatko he tyytyväisiä rahalla saamaansa vastineeseen.

Huomautettavaa hinnoista on vähän. Vastaajista 84 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että kirjanpidon kustannukset on helppo arvioida etukäteen.

Valtaosa kyselyyn vastanneista oli yksinyrittäjiä tai alle 250 000 euron liikevaihdon pienyrityksiä. Tästä syystä myös tilitoimistokulut pysyivät maltillisella tasolla. Vastaajista 30,2 prosenttia kertoi maksavansa tilitoimiston palveluista 100-200 euroa kuukaudessa.

Alle 100 euron kustannuksiin pääsi 21,5 prosenttia. Näin vastanneista iso osa oli alle 50 000 euroa liikevaihtoa tekeviä toiminimiyrittäjiä. Hieman alle viidennes ilmoitti kuukausiveloitukseksi 200-300 euroa. Yli miljoonan euroa liikevaihtoa tekevien yritysten kuukausikulut liikkuivat pääosin 500-1000 eurossa.

Vastaajien asiakastyytyväisyyteen tai mielipiteeseen palveluiden hinta-laatu-suhteesta ei juurikaan vaikuttanut se, paljonko he palveluista maksoivat.

Näin tutkittiin

Tilitoimistotutkimus toteutettiin huhti-toukokuussa yhteistyössä Yrittäjä.io:n ja kulu- ja matkalaskuohjelmistoa tuottavan eTasku Solutions Oy:n kanssa. Kanavina käytettiin molempien organisaatioiden sähköisten kanavia, yrittaja.io -yrittäjäyhteisöä sekä muita yhteistyökumppanikanavia. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 627 ihmistä.

Kuva: Getty Images

toimitus (at) yrittajat.fi