19.7.2021 klo 15:32
Uutinen

Grilliyrittäjä oppi isoäidiltään yrittäjyyden salat – Moni Martinsillan grillin asiakas muistelee yhä Hiljaa

Perinteikkään turkulaisen Martinsillan Grilli yrittäjä luottaa omiin vahvuuksiinsa ja harmittelee, että kasvun esteenä on pula työntekijöistä.

Turussa toimiva Martinsillan Grilli on saanut maininnan muun muassa Iltalehden artikkelissa, jossa etsittiin Suomen paras grillikioskia. Turussa ilmestyvä paikallislehti on valinnut grillin kaupungin parhaaksi.

Nykyinen yrittäjä Mikko Nohkola sai oppinsa alalle isoäidiltään Hilja Nohkolalta, joka perusti grillin 1970-luvun lopulla. Nohkola saattoi tuolloin palvella asiakkaitaan läpi yön pienessä grillikopissa. Asiakkaat kiittivät ja yhä edelleen osa heistä muistelee Hiljan aikoja.

Mikko Nohkola aloitti Martinsillan Grillin yrittäjänä vuonna 1998, jolloin Hilja lopetti yrittäjäuransa.

– Paljon opin asiakaspalvelusta Hiljalta. Esimerkiksi sen, että tuotteiden on oltava kunnossa ja yrittäjän on oltava pitkäjänteinen ja periksiantamaton. Asiat eivät tapahdu hetkessä.

Nohkola päätti lähteä jatkamaan perheyritystä, koska hän näki tilaisuuden kehittää liiketoimintaa.

– Siinä oli kymmenien vuosien runko valmiina. Se runko on edelleen pitkälti sama.

Paljon on kuitenkin myös muuttunut. Tuotteita on tullut lisää ja toimintaa on laajennettu toiseen toimipisteeseen Turun Raunistulaan. Nohkola päätti laajentaa, kun hyvä toimipaikka löytyi.

Työntekijäpula suurin haaste

Yrittäjän mukaan grillitoiminnassa sijainnilla on erityisen tärkeä merkitys.

– Myyntipaikan on oltava kunnossa ja keskeisellä sijainnilla. Liikenneyhteyksien pitää toimia ja grillillä on oltava hyvät parkkipaikat, Nohkola listaa.

Toiminnan keskiössä on luonnollisesti henkilökunta, jota on ollut viime aikoina vaikea löytää. Ravintola-alalla kärsitään työntekijäpulasta eivätkä grillit ole ”seksikkyydessä” kärkisijoilla työpaikkaa valittaessa. Lisäksi perinteisten grillien on kilpailtava kansainvälisiä pikaruokaketjuja vastaan.

Nohkolan mukaan työntekijöiden löytäminen on suurimpana jarruna toiminnan kasvattamiselle.

– Jos tulisi vastaan hyvä toimipaikka ja tilanne muuttuisi henkilökunnan saamisen osalta, voisin laajentaa, hän sanoo.

Martinsillan grillin valttina ovat omatekoiset kastikkeet ja sinapit, jotka valmistetaan paikan päällä. Nohkolan mukaan tämä on ollut tärkeä erottautumistekijä.

– Työlästähän niiden valmistaminen on, mutta asiakkaat tykkäävät eikä kilpailijoilla ole samanlaisia. Käytämme myös paikallisen tuottajan lihaa. Emme missään nimessä myy halpaa tuotetta kovalla katteella, Nohkola sanoo.

Grillin suosikkituotteita ovat ne tutut: makkaraperunat ja hodarit, etenkin valkosipulilla maustettuna.

”Suurin tavoite saada arki rullaamaan”

Korona-aika ei ole ollut Martinsillan grillille erityisen hankalaa aikaa, vaikka se onkin vaatinut toiminnan osittaista muokkaamista.

– Yleinen epävarmuus on vaikuttanut meihinkin. Olemme esimerkiksi joutuneet muuttamaan useaan otteeseen aukioloaikoja. Myynnillisesti olemme pärjänneet hyvin, kun ravintolat ovat olleet suljettuna. Päivääkään emme ole pitäneet kioskia kiinni, Nohkola kertoo.

Turussa perinteiset, pienet grillit ovat viime vuosina vähentyneet kuten monessa muussakin kaupungissa. Toisen polven yrittäjä uskoo, että hyvä asiakaspalvelu kantaa hedelmää myös jatkossa.

– Tällä hetkellä suurin tavoite on saada arki rullaamaan ja se, että säilytämme saavutetun asemamme. Kyllä pystymme oman tonttimme hoitamaan, vaikuttaa sen osalta ihan hyvältä.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi