21.7.2021 klo 10:40
Uutinen

Väliaikainen konkurssilaki voi pelastaa monta yritystä konkurssilta – Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta

Väliaikaislaki näyttää osoittautuvan toimivaksi, sanoo Suomen Yrittäjien pääekonomisti.

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa laitettiin vireille kaikkiaan 1298 konkurssia. Määrä 4,2 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Vireille laitettujen konkurssien määrä väheni tammi-kesäkuussa kaupan, muiden palveluiden, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä teollisuuden ja kaivostoiminnan päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät kaupan päätoimialalla.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen muistuttaa, että väliaikainen konkurssilaki on edelleen voimassa.

– Nyt voimassa olevalla lainsäädännöllä on varmasti vaikutusta siihen, että yrityksiä ei ole voitu hakea konkurssiin. Normaalitilanteessa tilanne olisi toinen. Tämä on hyvä asia, mutta jos ja kun konkurssilainsäädäntö palaa entiseen, on odotettavissa, että konkurssien määrä lähtee nousuun.

Konkurssimäärien merkittävää piikkiä Kuismanen ei kuitenkaan odota. Korona-aikana yrityksiin on kasautunut ongelmia, jotka ilman väliaikaislakia voisivat johtaa konkurssihakemuksiin. Väliaikaislaki on vaikuttanut etenkin siihen, että Verohallinto ja työeläkeyhtiöt eivät ole voineet tehdä konkurssihakemuksia normaalisti.

Talouden piristyminen väliaikaislain aikana voi ehkäistä tulevien konkurssien määrää, jos koronatilanne paranee eikä hallinnollisia rajoituksia enää tarvita.

– Tilapäisen lainsäädännön tarkoituksena on, että yrityksiä ei turhaan haeta konkurssiin tilanteessa, jossa edellytykset liiketoimintaan ovat hyvät mutta yritysten toiminta on kärsinyt hallinnollisista rajoituksista. Jos pääsemme eroon hallinnollisista rajoituksista, väliaikaislaki on ollut viisasta politiikkaa. Silloin olemme välttyneet turhilta konkursseilta, Kuismanen jatkaa.

Konkurssihakemusten määrä ei kerro koko totuutta, sillä suurempi osa yritysten toiminnan lopettamisista hoidetaan laittamalla toiminta väliaikaisesti hyllylle tai yksinkertaisesti sulkemalla ovet.

Konkurssien määrä kasvoi rakentamisessa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vireille laitettujen konkurssien määrä kasvoi tammi-kesäkuussa maa-, metsä- ja kalatalouden, rakentamisen sekä kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialoilla.

Vireille laitetuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireille tulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan konkurssia. Konkurssi on usein mutkikas ja pitkä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Konkurssilakia on muutettu muutaman kerran koronakriisin aikana. Konkurssiin hakemista rajoitettiin määräaikaisella lakimuutoksella 1.5.2020 alkaen. Tämä lakimuutos oli voimassa 31.1.2021 saakka.

Uusin väliaikaislaki, joka on voimassa helmikuun alusta syyskuun loppuun 2021, estää velkojia hakemasta yrityksiä konkurssiin lyhytkestoisten maksuvaikeuksien vuoksi. Lakimuutokset ovat rajoittaneet velkojan mahdollisuutta hakea velallista konkurssiin.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi