5.8.2021 klo 13:57
Uutinen

Ravintolarajoitukset tiukentuvat: Asiakaspaikat puolittuvat leviämisalueilla myös terasseilla

Kolme maakuntaa ja pääkaupunkiseutu siirtyvät leviämisvaiheeseen. Uutta on se, että ravintoloiden asiakaspaikkoja rajoitetaan myös ulkotiloissa.

Valtioneuvosto on kertonut muuttavansa asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa vallitsevassa koronatilanteessa. Ravintoloita koskevat rajoitukset muuttuvat sunnuntaina korona­virus­epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla. Tällä hetkellä leviämisvaiheen rajoituksia ei ole voimassa millään alueella.

Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnat sekä pääkaupunkiseudun kaupungit ovat siirtyneet epidemian leviämisvaiheeseen. Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Karjalan ja Pohjanmaan maakunnat siirtyvät puolestaan kiihtymisvaiheeseen. Uusi asetus tulee voimaan 8. elokuuta puolilta öin.

Jo aikaisemmin pääkaupunkiseutu on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen. Niissä sekä muissa leviämisvaiheen maakunnissa ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-22 välisenä aikana. Ravintolat saavat olla avoinna klo 05-23 välillä.

Uutena rajoituksena on käytössä olevien asiakaspaikkojen puolittaminen sisä- ja ulkotiloissa niissä ravintoloissa, joissa päätoimialana on alkoholin anniskelu. Muissa ravintoloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista. Aikaisemmin paikkamääriä ei ole rajoitettu ulkoterasseilla.

Asetus määrää, että ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee olla oma istumapaikka sekä sisä- että ulkotiloissa. Leviämisvaiheessa olevilla alueilla astuu voimaan tanssi- ja karaokekielto.

Näin määrätään kiihtymisvaiheen maakunnissa

Kiihtymisvaiheessa olevat maakunnat ovat puolesta yöstä lähtien Satakunta, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Kainuu sekä Uudenmaan maakunta Helsinkiä, Espoota, Vantaata ja Kauniaisia lukuunottamatta.

Näillä alueilla ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-24 välisenä aikana. Ravintolat saavat olla avoinna klo 05-01. Alkoholin anniskeluun keskittyvissä ravintoloissa saa olla käytössä sisätiloissa puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa paikoista saa olla käytössä 75 prosenttia. Ulkotiloissa asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu. Jokaisella asiakkaalla on oltava istumapaikka pöydän ääressä.

Ahvenanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Savon ja Lapin maakunnissa ei rajoiteta asiakasmäärää tai aukioloaikoja. Ahvenanmaalla noudatetaan poikkeusrajoitusta, jonka mukaan ravintolan anniskelu on sallittua klo 07-24 välillä ja ravintolat saavat olla avoinna klo 05-01.

Päivitetyssä asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä.

Kuva: Getty Images

toimitus (at) yrittajat.fi