1.9.2021 klo 09:00
Uutinen

4600 yrittäjää vastasi kyselyyn: Yritysten tilanne lähellä pandemiaa edeltävää tasoa − Epävarmuus vaivaa edelleen

Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat parantuneet selkeästi pandemiavuoden jälkeen. Iso osa yrittäjistä kertoo, että odotukset ovat samalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Tämä käy ilmi lähes 4600 yrittäjän Pk-yritysbarometrista.

35 prosenttia Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä arvioi, että talouden suhdanteet paranevat seuraavan 12 kuukauden aikana. Puoli vuotta sitten näin arvioi 26 prosenttia yrityksistä.

Nyt 13 prosenttia pelkää suhdanteiden heikkenevän. Puoli vuotta sitten näin pelkäsi 23 prosenttia yrityksistä. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista.

Pk-yritykset odottavat liikevaihdon kehittyvän positiivisesti. Odotukset ovat nousseet samalle tasolle kuin ennen pandemiaa. Myös kannattavuusodotukset ovat parantuneet selkeästi ja ovat lähestymässä samaa tasoa, jolla ne olivat ennen pandemiaa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä kannustaa yrityksiä tarttumaan kiinni talouden kasvuvaiheeseen.

– Pk-yrityksillä on nyt luottoa Suomen talouden palautumiseen. Saman sisältöistä viestiä saamme myös kuluttajilta. Nämä ovat positiivisia ja tärkeitä viestejä talouden toipumisesta. Taloudet ovat elpymässä myös Suomen kauppakumppanimaissa. Kannustan yrityksiä tarttumaan uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin, joita markkinoilla avautuu pandemian hellittäessä, Lintilä sanoi Pk-yritysbarometrin julkistustilaisuudessa keskiviikkona.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen huomauttaa kuitenkin, että odotuksiin liittyy edelleen epävarmuutta.

– Talouden toipuminen on tällä hetkellä nopeaa. On kuitenkin huomioitava, että pk-yritysten odotuksiin liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta siitä, miten pandemia ja sen seurauksena rajoitustilanne kehittyy, Kuismanen sanoo.

Erityisesti suurempien pk-yritysten odotukset ovat lähitulevaisuuden suhteen positiivisemmat kuin pienempien mikroyritysten. Yhdeksän kymmenestä Suomessa toimivasta yrityksestä on alle 10 henkilön mikroyrityksiä.

Taloustutkimus Oy toteutti Pk-yritysbarometrin internet- ja puhelinkyselynä kesä- ja heinäkuussa 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen Yrittäjien ja Finnveran tilaamaan kyselyyn vastasi 4592 suomalaisen pk-yrityksen edustajaa.

Kustannusten nopea nousu tuo uhkaa

Yrittäjät pelkäävät tuotantokustannusten nousevan. Erityisesti raaka-aineiden ja muiden välituotteiden odotetaan nousevan enemmän kuin aikaisemmin.

– Vaikka yrityksen omien tuotteiden ja palveluiden hinnoitteluvaran odotetaan kasvavan, kasvu ei riitä kompensoimaan välituotteiden hintojen nousua, ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Hankalaa on se, että tuotantokustannusten arvioidaan kasvavan voimakkaasti tilanteessa, jossa joudutaan elämään edelleen poikkeuksellisen epävarmoissa olosuhteissa ja aiempaa heikommin heikoin taloudellisin puskurein. Tässä tilanteessa syksyn palkkakierrosta ei kannata virittää vain hyvien talouskasvuodotusten perusteella, Malinen sanoo.

Koronatuet toimineet kohtuullisen hyvin

Valtio on tukenut yrityksiä rahoituksella koronakriisissä. Vaikka tukia on myönnetty Suomessa maltillisesti joihinkin muihin maihin verrattuna, yrityksistä 45 prosenttia on hakenut koronatukea tai rahoitusta. Yleisintä se on ollut teollisuudessa. Yleisimmin on haettu yritystukea Business Finlandista ja ELY-keskuksista sekä kustannustukea Valtiokonttorista.

Lainaa pandemian vuoksi on haettu selvästi vähemmän kuin tukia. Uudenlaiseen, määräaikaiseen yrittäjän työmarkkinatukeen on turvautunut lähes yhdeksän prosenttia.

Yritysten koronatuet ja muut rahoitusmahdollisuudet ovat yritysten mukaan toimineet kohtuullisen hyvin: 39 prosenttia kertoo tuen vastanneen yritysten tarpeisiin hyvin ja 38 prosenttia ainakin jossain määrin.

– Tuilla ja rahoituksella on estetty turhat konkurssit, joissa olisi menetetty elinkelpoiset yritykset ja niiden työpaikat. Nyt on tärkeää, että tukijärjestelmää ei ajeta ennenaikaisesti alas, jotta ei riskeerata yrityksiä, työpaikkoja ja tähän mennessä käytettyjä yritysten koronatukia, Malinen sanoo.

toimitus (at) yrittajat.fi

Lue lisää pk-yritysbarometrista: Pk-yritysbarometri, syksy 2021 (yrittajat.fi)