15.9.2021 klo 10:00
Uutinen

Uusi taivaansininen iPhone tuo toivotun ominaisuuden videokuvaajille – Akun kestossa positiivinen yllätys

Uudet iPhonet on julkistettu. Tällä kertaa merkittävimmät uudistukset on kohdistettu kameroihin ja etenkin videokuvaukseen.

Apple esitteli eilen illalla Suomen aikaa uusimmat älypuhelimensa, älykellonsa ja tablettinsa. Suurin mielenkiinto kohdistui tuttuun tapaan iPhone-puhelimiin.

IPhone 13 uudistuu maltillisesti edelliseen versioon verratuna, mutta uusista ominaisuuksista löytyy myös toivottuja ja hyödyllisiä muutoksia. Suurin osa niistä keskittyy kameroihin ja videokuvaustoimintoihin.

– Lähtökohtaisesti merkittävimmät parannukset ovat ehdottomasti kameroissa. IPhone 13 Pro-malleissa kaikki laitteen kolme kameraa ovat kehittyneet. Pääkamerassa suurempi kenno ja siten oletettavasti laadukkaampi hämäräkuvaus, ja erityisesti ultralaajakulmakamera on parempi, Mobiili.fi -verkkosivuston päätoimittaja Markus Lehtiniitty kommentoi.

Kameroiden tarkkuus on pidetty kuitenkin ennallaan 12 megapikselissä. Näin ollen Apple ei ainakaan vielä ole lähtenyt mukaan älypuhelinvalmistajien megapikselikisaan. Samsung esitteli jo viime vuonna huippumallissaan peräti 108 megapikselin pääkameran.

Apple on Lehtiniityn mukaan ollut viime aikoina kilpailijoitaan perässä kameroiden kehityksessä, mutta nyt julkaistut uudistukset tuovat iPhonet lähemmäs samaa viivaa. Megapikseleiden määrä ei kerro koko totuutta.

– Apple on pysynyt 12 megapikselissä, mutta pikselikoko on kasvanut. Lisäksi iPhone 13 Pron ultralaajakulmakamerassa on nyt suurempi aukko ja automaattitarkennus, eli myös makrokuvaaminen on sillä nyt mahdollista.

Muutosten myötä puhelimen pääkamera pystyy tallentamaan 2,2-kertaisesti enemmän valoa. Kameraominaisuuksia parantaa osaltaan uusi Cinematic mode -kuvaustila, joka tuo still-kuvista tutun kuvauskohteen taustan sumennuksen videokuvaukseen. Ominaisuuden saa käyttöön, kun videota kuvataan 1080p-tarkkuudella. Ominaisuus osaa vaihtaa tarkennuksen kohteen automaattisesti tuoden videoihin elokuvista tuttua vaikutelmaa.

– Cinematic Mode voi olla hieno lisäys. Se on vähän kuin muotokuvatila videoihin, mutta vielä kehittyneempänä, Lehtiniitty kommentoi.

IPhone 13 Pro -malleihin Apple tuo myöhemmin julkaistavana päivityksenä ProRes -videokuvauksen, joka onnistuu 4K-tarkkuudella. Kyseinen formaatti on suunniteltu ammattikäyttäjille ja se löytyy nyt iPhoneista ensimmäistä kertaa. ProRes-tila mahdollistaa videoiden monipuolisemman muokkauksen jälkikäteen.

Kalleimman mallin hinta lähes 2000 euroa

Apple julkisti eilisessä tilaisuudessaan iPhone 13 minin, iPhone 13:n, iPhone 13 Pron ja iPhone 13 Pro Maxin. Uudet iPhone 13 -mallit tulevat ennakkotilattavaksi perjantaina 17. syyskuuta ja saataville alkaen perjantaina 24. syyskuuta. IPhonen hinnat alkavat 829 eurosta (iPhone 13 mini) ja päättyvät 1859 euron hintaiseen ja teratavun tallennusmuistilla varustettuun iPhone 13 Pro Maxiin. Teratavuvaihtoehto on nyt tarjolla ensimmäistä kertaa.

Ulkoisesti iPhone 13 ei ole juuri muuttunut edeltäjästään. Näytön koko on ennallaan 6,1 tuumassa. Sen kirkkautta on jonkin verran parannettu. Isomman iPhone Pro Maxin näyttö on 6,7-tuumainen. Pro-malleihin Apple tuo uuden taivaansinisen värivaihtoehdon.

Akun kesto on monen käyttäjän kritiikin kohteena. Uudet tekniset ominaisuudet ja parantuneet näytöt toisaalta kuluttavat enemmän virtaa, mutta samaan aikaan virranhallintaominaisuudet ovat kehittyneet ja laitteisiin on saatu mahdutettua isompi virtalähde. IPhone 13:n akunkesto on Applen oman ilmoituksen mukaan 2,5 tuntia pidempi kuin edeltäjässä. Pro-mallissa ero on 1,5 tuntia.

Kaikki uudet iPhonet tukevat pikalatausta ja langatonta latausta. Myyntipakkauksessa laturia ei kuitenkaan tule.

Kuvat: Apple

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi