Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yksinyrittäjä

Yksinyrittäjän rekrytuki helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamista – Tällaista yritystä se koskee

Hallituksen esitys yksinyrittäjien rekrytointituesta saa kannatusta Yrittäjiltä. Aikataulu on kuitenkin liian tiukka.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen yksinyrittäjille suunnatusta rekrytointituesta, jolla pyritään helpottamaan pienten yritysten liiketoiminnan kasvattamista.

Kyseessä on kokeilu, johon satunnaisotannalla valittaville yrityksille maksetaan rekrytointitukea 10 000 euroa toteutuneiden palkkakustannusten perusteella. Tukea maksetaan enintään 50 prosenttia palkoista ja enintään 12 kuukauden ajalta.

Hallituksen esityksessä kokeiluun voisi päästä yritys, jolla ei ole ollut edeltävien 12 kuukauden aikana ulkopuolista palkattua työvoimaa ja jonka liikevaihto vuonna 2021 on vähintään 15 000, mutta enintään miljoona euroa. Tuki ei olisi sidoksissa yhden työntekijän palkkaan, vaan sitä voisi maksaa useamman työntekijän palkasta enimmäisajan ja maksimituen ehtojen mukaan.

"Hyppy työnantajaksi on iso"

Suomen Yrittäjien toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi pitää kokeilua tervetulleena.

– On erittäin hyvä, että yksinyrittäjien työllistämiseen panostetaan, sillä potentiaalia on. On tärkeää, että kokeilussa tuetaan työllistämistä kaikin mahdollisin keinoin myös työvoiman löytämisen ja työnantajan osaamisen vahvistamisen osalta. Hyppy työnantajaksi on iso, ehkä jopa yrityksen suurin päätös perustamisen jälkeen.

Suomen Yrittäjien tekemän kyselyn mukaan Suomen lähes 190 000 yksinyrittäjästä valtaosa hakee liiketoiminnan kasvua, mutta vain pieni osa tähtää kasvuun työllistämällä henkilöitä työsuhteeseen. Syynä on työllistämisen riski ja sen kalleus.

– Esitys on selkeä ja se on valmisteltu niin, että yrittäjä saa tuen sujuvasti. On hyvä, että tuki ei ole sidoksissa yhden työntekijän palkkaan. Tukea voi maksaa useamman työntekijän palkasta enimmäisajan ja maksimituen puitteissa, Hämeenniemi jatkaa.

Haasteena kireä aikataulu

Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén pitää kokeilun hyvänä puolena sitä, että rekrytointituen saamisen ehdoksi ei ole asetettu palkattavan työntekijän työsuhteen kestoa tai työaikaa koskevia edellytyksiä.

– Nämä seikat kannustavat varmasti kokeilun piiriin pääseviä yksinyrittäjiä rohkeasti testaamaan työnantajan tehtävää, hän sanoo.

Suomen Yrittäjät esittää, että eduskunta muuttaa esitystään vielä niin, että kokeiluun valittavien yritysten aikaa rekrytoida työntekijä pidennetään vuoden 2022 loppuun. Nyt hallituksen esityksen mukaan ensimmäisen vaiheen kokeiluryhmään kuuluvan yrityksen tulisi palkata työntekijä siten, että työsuhde alkaa viimeistään heinäkuun 2022 lopussa.

– Kokeilun ongelma on rekrytoinnin kireä aikataulu. Kokeiluun valitut yksinyrittäjät saavat tiedon mahdollisuudestaan maaliskuussa 2022. Heillä on vain muutamien kuukausien ajanjakso tehdä rekrytointi, joka vie usein aikaa, Mika Hämeenniemi arvioi.

Satunnaisotannalla valittavalla ensimmäisellä ryhmällä on hallituksen esityksen mukaan maaliskuusta heinäkuun loppuun saakka aikaa rekrytoida. Jos 3 500 yrityksen joukosta vähintään 900 ei ole heinäkuussa työllistänyt uutta henkilöä, valitaan heinäkuussa toinen ryhmä, jolla on aikaa rekrytoida vuoden loppuun saakka.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi