5.10.2021 klo 10:26
Uutinen

Kaksi merkittävää käyttöjärjestelmää uudistui: Windows-päivitystä voi joutua odottamaan pitkälle ensi vuoteen

Windows 11:n ja Android 12:n uusista ominaisuuksista on kerrottu tarkemmin.

Microsoftin uusi Windows 11 -käyttöjärjestelmä on julkaistu. Käyttäjät saavat päivityksestä automaattisen ilmoituksen lähiviikkoina.

Olemme jo aikaisemmin kertoneet, että päivitys Windows 10:stä uuteen versioon on maksuton. Päivitykseen kannattaa kuitenkin suhtautua pienellä varauksella, sillä uuden käyttöjärjestelmäversion järjestelmävaatimukset eroavat aikaisemmasta. Käytännössä laitteessa on oltava vähintään 9-tuumainen näyttö, minimissään yhden gigahertsin kellotaajuudella hyrräävä suoritin, vähintään neljä gigatavua keskusmuistia ja 64 gigatavua tallennustilaa. Tietokoneen yhteensopivuuden uuteen käyttöjärjestelmään voi varmistaa Microsoftin PC Health Check -sovelluksella.

Microsoft on laitteistovaatimuksista nousseen kohun jälkeen ilmoittanut, että käyttöjärjestelmän voi ladata myös tietokoneisiin, joiden suorittimia ei ole mainittu virallisesti tuettujen suorittimien listalla. Tällöin miinuksena on kuitenkin se, että kyseinen tietokone ei välttämättä ole Windowsin päivityslistalla. Nykyisen kymppiversion päivitykset jatkuvat vähintään puolivuosittain vuoteen 2025 saakka.

Microsoftin mukaan päivitys tulee kaikille yhteensopiville Windows 10 -tietokoneille vuoden 2022 puoliväliin mennessä. Päivityksen saamista voi nopeuttaa asentamalla Microsoftin verkkosivujen kautta Windows 11 -asennusaputoiminnon.

Uusi Windows tuo mukanaa muun muassa uudistetun tehtäväpalkin sekä Teams-integroinnin. Teamsissa on uusi pieni keskustelunäkymä, josta voi avata täyden sovelluksen. Kyseinen sovellus korvaa Skypen.

Käyttäjä voi jatkossa hallita nykyistä helpommin ikkunoiden kokoa ja sijoittelua näytön eri osiin. Sovellusikkunoita voi yhdistää niin sanotuiksi Snap-ryhmiksi. Niihin voi siirtyä tehtäväpalkista yhdellä napautuksella. Uusi versio mahdollistaa myös virtuaalisten työpöytien luomisen siten, että niiden asetukset ja teemat säilyvät järjestelmän muistissa.

Tablettikäytössä Windows 11 mukautuu laitteen käytön mukaisesti siten, että esimerkiksi kuvakkeiden koko muuttuu. Myös kosketusnäppäimistö on uusittu.

Uusi Android julki

Googlen kehittämä Android-mobiilikäyttöjärjestelmä on saanut uuden version. Android 12 -päivitykset alkavat ensin Googlen omiin älypuhelimiin ja loppuvuoden aikana muut valmistajat tarjoavat niitä omille käyttäjilleen.

Uusi Android-versio uudistuu ulkoisesti siten, että koko järjestelmä on mahdollista mukauttaa haluttuun värisävyyn. Käyttöliittymän tyyli muuttuu valitun taustakuvan mukaisesti. Ilmoituksia on muutettu siten, että kyseisen sovelluksen kuvake näkyy näytölllä suurempana. Sovellukset saavat jatkossa mahdollisuuden vaatia kyseisen laitteen näyttölukituksen avaamista ennen ilmoituksiin reagoimista.

Androids 12 tuo toivottuja uudistuksia yksityisyyden suojaamiseen. Järjelmässä on jatkossa yksityisyysasetusten keskus, josta käsin pääsee muuttamaan muun muassa kamera- ja sijaintisovelluksille annettuja lupia. Käyttäjä voi tarkastella aikajanalta, koska sovellukset ovat käyttäneet esimerkiksi sijaintitietoja. Android 12 -käyttäjä voi antaa luvan tarkan sijainnin paikantamisen sijasta epätarkempaan, laajemman tason sijainnin paikantamiseen.

Googlen mukaan uusi käyttöjärjestelmäversio on virtapihimpi, sillä se käyttää esimerkiksi järjestelmäpiirejä 15 prosenttia aikaisempaa versiota vähemmän.

Kuva: Microsoft

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi