8.10.2021 klo 11:02
Uutinen

12-vuotiaan jätkänkynttilä-Juhon yritys kasvaa kohisten: Navetassa valmistetaan tänä talvena 20 000 linnunpönttöä

Jätkänkynttilöiden valmistuksesta julkisuuteen noussut Juho Kemppainen valmistaa perheyrityksessään nyt myös linnunpönttöjä. Kainuulaisyritys on saanut vaikutusvaltaisia yhteistyökumppaneita.

On kulunut pian vuoden päivät siitä, kun Yrittäjämediat vieraili Hyrynsalmella Juho Kemppaisen, 12, perheen luona. Jätkänkynttilöiden valmistus oli kovassa vauhdissa ja Puuilo oli tehnyt ison tilauksen.

Vuoden aikana Jätkä-Juho Oy:n toiminta on kasvanut uudella tuotteella. Nyt Kemppaisen perheen pihapiirissä sijaitsevassa tuotantotilassa valmistetaan myös linnunpönttöjä.

– Linnunpönttötilaus tuli Puuilolta ihan puskista. Emme osanneet odottaa, että myisimme yhtäkään linnunpönttöä, mutta tottakai vastasimme myöntävästi, että ehdottomasti tehdään. Nyt tiloja on muutettu linnunpönttöverstaaksi, Juhon sisko ja yrityksen toinen osakas Taru Kemppainen kertoo. Hän on tyytyväinen yrityksen alkutaipaleeseen.

– Myynti on sujunut hyvin. Ei ole tullut reklamaatioita, ja Puuilo haluaa jatkaa yhteistyötä.

Viime vuonna valmistui noin 3 000 jätkänkynttilää. Nyt pihalle on rahdattu kaksi rekallista kelopuuta. Niistä pitäisi valmistua lähikuukausien aikana 5 000 kynttilää. Pönttöjä on varauduttu valmistamaan runsaat 20 000 kappaletta. Niistä osan Kemppaiset myyvät suoraan itse.

Krossimopo omilla rahoilla

Juho on kiireinen. Koulun lisäksi kiireitä tuo jääkiekkoharrastus ja luonnollisesti tuotteiden valmistaminen. Vapaa-aikaa nuorella miehellä on varsin vähän.

– Minusta parasta yrittäjyydessä on se, että pääsee oppimaan niin paljon uusia asioita ja saa tienattua itselle omaa rahaa, hän sanoo.

Nuorukaisen ajankäyttö yritystoimintaan on pyritty pitämään kohtuullisena, jotta aikaa jäisi muuhunkin. Lähin kaveri asuu 15 kilometrin päässä eikä harrastuspaikkakaan sijaitse aivan naapurissa.

Vuosi sitten Juho kertoi haaveilevansa omasta traktorista. Siihen on vielä matkaa, mutta välitavoitteena hän osti itselleen crossimopon.

– Minusta on mukavaa, että olen saanut omalla työllä hankittua semmoisen crossin minkä halusin. On parasta, kun pääsee ajamaan omalla crossilla. Seuraava tavoite on oma traktori, kun täytän 15 vuotta, Juho kertoo.

Yrityksen kasvu on tuonut vauhtia myös traktoritavoitteeseen.

– Krossimopo antaa Juholle motivaatiota, hän näkee mitä omalla työllä voi saavuttaa. Saa nyt nähdä, haluaako Juho traktoriyrittäjäksi vai metsäkoneyrittäjäksi. Juholle ja meille muillekin on työsarkaa siinä, että saisimme nuorison kiinnostumaan metsätöistä kun vanhat työntekijät jäävät eläkkeelle. Sen eteen teemme töitä yhdessä Ponssen kanssa, mentorin roolissa toimiva Toni Ahokas kertoo.

Vaikutusvaltaisia tukijoita

Kuluneen vuoden aikana Jätkä-Juho Oy on saanut uusia yhteistyökumppaneita. Yksi niistä on metsäkoneyhtiö Ponsse. Jo aikaisemmin mukana olleen Husqvarnan kanssa tehty yhteistyö on syventynyt. Husqvarnan kautta Kemppaiset ovat saaneet vauhtia tuotantoon uusien työkalujen ja varusteiden myötä.

Hienoista lisäpotkua liiketoimintaan on tuonut pienimuotoinen matkailu- ja retkeilyautovuokraus. Juho on ollut siivoamassa autoja vuokrauskuntoon.

– Aloitimme myös metsäkoneiden sahanterien teroituspalvelun yhteistyössä Metsätyö Oy:n kanssa. Juho on kokeillut jo sitäkin, Taru Kemppainen sanoo.

– Kun Juho on mukana kaikessa mahdollisessa, hän oppii mitä kaikkea yritystoimintaan liittyy. Olemme käyneet esimerkiksi Ponssen tapahtumissa ja messuilla.

Oheinen video julkaistiin Suomen Yrittäjien Youtube-kanavalla 13.12.2020.

Kesällä yritys aloitti hyväntekeväisyystoiminnan. Maalla välitetään -kampanjassa autetaan paikallisia ikäihmisiä pihatöissä ja kodin ylläpidossa. Juho on ollut mukana tapaamassa vanhuksia. Kampanjassa on ollut Hyrynsalmen kunnan lisäksi yrityksiä kuten Puuilo, Ponsse ja Gardena.

– Juholle itselleenkin on ollut yllätys, miten mukavaa hommaa se on ollut. Joka kerta, kun menemme auttamaan ikäihmistä, siellä on seitsemänsorttiset kahvileivät pöydässä. Se on tietysti Juholle mieluisaa, Taru Kemppainen kertoo.

Yrityksen kehittäminen jatkuu. Tueksi on saatu tärkeitä yhteistyökumppaneita, joille Kemppainen haluaa antaa kiitosta.

– On hienoa, että meillä on useita pörssiyhtiöitä tukenamme ja tsemppaamassa. Homma ei jää ainakaan siitä kiinni. Tästä on tullut koko perheen yhteinen harrastus.

Kuvat: Jätkä-Juho Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi