Katse pohjoiseen – Lapin tavoitteet hallitusohjelmaan

Pohjoinen on keskeisessä roolissa Suomen tulevaa suuntaa ratkaistaessa.

Pohjoisen maakuntaliitot, kunnat, korkeakoulut, kauppakamarit ja yrittäjäjärjestöt ovat esittäneet, että seuraava hallitus käynnistää valtioneuvostotasoisen Pohjoisen ohjelman. Me, Lapin kauppakamari, Lapin liitto ja Lapin Yrittäjät, olemme mukana esityksessä ja Lapin osalta haluamme vielä korostaa kolmea painopistettä: vihreää siirtymä, työperustaista maahanmuuttoa ja väyläinvestointien huoltovarmuutta.

Miksi yhteistä pohjoista ohjelmaa tarvitaan juuri nyt?

Pohjoisen ja Lapin mahdollisuuksien hyödyntäminen on koko Suomen etu. Pohjois-Suomi on keskeisessä roolissa ratkaistaessa Suomen tulevaa suuntaa.

Vihreän siirtymän kannalta Lappi on avainasemassa. Pohjoisen mineraalit ja metsät sekä kestävä raaka-aineosaaminen ovat vihreän siirtymän avaintekijöitä. Koko maan turvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta tärkeät maayhteydet Norjaan ja Ruotsiin kulkevat Lapin kautta. Pohjois-Suomella ja Lapilla on kokoaan suurempi merkitys Suomen viennissä ja kansainvälistymisessä. Lapin kautta Suomi on osa rajat ylittävää pohjoisen kasvua, jonka arvioitu investointipotentiaali 160 miljardia euroa.

Yhteinen pohjoinen ohjelma koostuu kolmesta osa-alueesta

Yhteinen pohjoinen ohjelma koostuu kolmesta osa-alueesta: vihreän siirtymän investointien vauhdittamisesta, työperäisen maahanmuuton ”Suomen mallista” ja väyläinvestointien tuomasta huoltovarmuudesta.

Vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen

Pohjoisessa on Suomen ja koko Euroopan vihreän siirtymän toteuttamiseksi välttämättömiä raaka-aineita ja osaamista niiden kestävässä hyödyntämisessä. Suunnitteilla on myös mittavia investointeja. Investointien ja viennin kasvua hidastavia pullonkauloja on purettava. 

Vihreän siirtymän teollisen kasvun tukeminen vaatii Suomelta rajat ylittävää yhteistyötä. Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan yhteenlaskettu investointipotentiaali seuraavan kymmenen vuoden ajalle on noin 160 miljardia euroa. 

Työperäisen maahanmuuton ”Suomen malli”

Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen edellyttää työperäisen maahanmuuttomallin luomista ja nopeaa käyttöönottoa. Maahanmuuttoon liittyviä prosesseja ja lupakäytäntöjä tulee sujuvoittaa yli hallinnonrajojen.

Pohjoisen väyläinvestoinnit – Suomen huoltovarmuuden turva Lapista

Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa turvallinen maayhteys Suomeen kulkee Pohjois-Norjan tai -Ruotsin kautta. Huoltovarmuuden näkökulmasta Norjan satamat ovat saavutettavissa Norjan ja Ruotsin maarajojen kautta. Huoltovarmuuden turvaaminen, teollisuuden kehitysnäkymien hyödyntäminen, sekä tavaroiden ja ihmisten liikkumisen edellyttämän hiilijalanjäljen pienentäminen on mahdollista parantamalla pääväylien kuntoa ja palvelutasoa.

Lapin liitto, Lapin kauppakamari ja Lapin Yrittäjät esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan yhteensä 14 yhteistä kirjausta.

Katse pohjoiseen – yhteinen pohjoinen ohjelma