Etsi

Hyvää kesää!

Kevät huipentui Suomessa jääkiekon kolmanteen miesten maailmanmestaruuteen. Oli huikea saavutus, että joukkueessa ei ollut lainkaan kovapalkkaisia NHL-tähtiä ja voitto saavutettiin yrittäjämäisellä asenteella ja yhteispelillä. Minusta erityisen lisälatauksen kisoihin toi voittopelien jälkeinen yhteisöllinen huumori sosiaalisessa mediassa. Maailmanmestaruudella on aivan varmasti vaikutusta kansalliseen itsetuntoomme: yhdessä tekeminen tuo menestystä. Uskon, että myös yrittäjät ja liike-elämä hyötyvät hurmoksesta.

Kulunut kevät oli vaalikevät ja politiikan superkevät. Eduskuntavaalien jälkeen yrittäjillä oli paljon odotuksia hallitusohjelmalta. Tätä kirjoitettaessa lopputulos oli vielä auki, mutta yrittäjäjärjestö tekee paljon työtä kannaltamme mahdollisimman hyvän lopputuloksen eteen. Emme missään nimessä halua yritysveroihin tai osinkoihin veronkorotuksia. Myös paikallisen sopimisen mahdollistaminen järjestäytymättömissä yrityksissä on keskeinen tavoitteemme.

Jääkiekkohumun keskellä äänestettiin EU-vaaleissa Euroopan tulevasta suunnasta. EU on etenkin talousliitto, joka kilpailee Yhdysvaltojen ja Kiinan talouksien kanssa. EU:n tulee säilyä riittävän vahvana ja kilpailukykyisenä suomalaisten yritysten globaalin kilpailukyvyn kannalta. Maahanmuutto ja ilmastonmuutos ovat teemoja, jotka merkitsevät yrittäjille paljon tulevaisuudessa. Lisäksi niiden parissa syntyy paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Keväällä järjestettiin erityisen paljon valtakunnallisia yrittäjätapahtumia. Oli yli tuhat ihmistä yhteen kerännyt kunnallisjohdon seminaari, Nuorten Yrittäjien Gettogether-tapahtuma ja kesäkuun alun yrittäjäristeily. Kiitos kaikista kohtaamisista näissä tilaisuuksissa!

Minulle toisten yrittäjien tapaaminen ja verkostoituminen antaa voimia ja virkeyttä. Toivon, että yrittäjäkiireiden keskellä jaksatte pitää huolta myös omasta jaksamisestanne ja ehditte kesällä myös levätä. Toivotan kaikille yrittäjille hyvää kesää – nähdään tapahtumissa taas syksyllä!

Katso syksyn tapahtumat: yrittajat.fi/vstapahtumat ja liity jäseneksi: yrittajat.fi/liity

(Teksti on julkaistu myös Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden 6-8/2019 numeron pääkirjoituksena.)

 

Jyrki Hakkarainen

Jyrki Hakkarainen on Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja yrittäjä.