Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Iloa, kiitollisuutta, yhteen hiileen puhaltamista... kävin kylässä vuoden yrityksissä

Varsinaissuomalaiset vuoden yrittäjät saavat tänä vuonna Vuoden yrittäjä -palkintonsa omissa toimitiloissaan suuren vuosittain järjestetyn gaalan sijaan. Minulla oli kunnia osallistua ensimmäiselle palkintokierrokselle aluejärjestön delegaation, voittajan paikallisyhdistyksen sekä itse voittajien kanssa Paimioon, Lietoon ja Piikkiöön.

Pääsin muun aluejärjestön väen kanssa näkemään valtavasti iloa, kiitollisuutta, yhteen hiileen puhaltamista, rakkautta ja ylpeyttä palkintoa ja yrittäjyyttä kohtaan. Kuulin kolme hienoa yrittäjätarinaa - ylämäistä ja alamäistä, sattuman vaikutuksesta, päämäärätietoisuudesta ja halusta tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

Paimion sydämelliset Nikkaset, Harri ja Marita, vastaanottivat meidät kotiinsa ensimmäisinä.

Harri Nikkanen Oy aloitti kuljetusalalla alun perin toiminimenä vuonna 1985 ja toiminta kasvoi osakeyhtiömuotoon vuonna 1996. Harri on kuljettanut vuosien saatossa mm. elintarvikkeita, vaihtolavoja, lietettä ja jätteitä. Vuonna 2010 alkoivat myös lumenauraus, hiekoitus- ja harjausurakointi Paimiossa ja lähikuntien alueella. 

Kierroksen remakaimmat naurut saatiin ehdottomasti lietekuskin kahvipöydässä juuri siitä itsestään. Nikkasten suosion salaisuus on asiakaspalvelu suurella sydämellä ja sen heistä kyllä aistii.

Liedon voittaja Rakennusliike Nummela Oy vastaanotti meidät omiin tyylikkäisiin tiloihinsa Liedon keskustassa. Nummelan pariskunnan rakkaus lajiin ja toisiinsa puolisoina on varmasti yksi osatekijä, miksi heidän yrityksensä on menestynyt alallaan mainiosti. Aito halu toteuttaa laadukkaita koteja alusta loppuun kokonaisuuksina on heidän menestyksensä salaisuus.

Vilpitön, iloinen tunnelma palkintotilaisuudessa työnsi marraskuun harmauden kauas pois.

Päivän viimeinen palkittava oli Piikkiössä sijaitseva Tuorlan Majatalon ihastuttava Marja Vaiste. Marjan tarina palkkatyöläisestä yrittäjäksi ja yrittäjyyden eri vaiheista oli innostavaa ja mielenkiintoista kuultavaa. Kiireinen yrittäjä sai palkintonsa kesken lounastunnin asiakkaiden ympäröimänä, kuinkas muuten!

Marjalla on noin 20 vakituista työntekijää ja iso määrä kiireapulaisia. Heidän kanssaan hän pyörittää Tuorlassa lounasravintolaa, kokous- ja juhlapaikkaa ja palveluvalikoimaan kuuluu myös majoitusmahdollisuus alueen omistavan oppilaitoksen entisissä oppilasasunnoissa sekä Turussa sijaitsevat Helmikahvila, Hotelli Helmi ja Ravintola Verkahovi.

Matkamme kohti kaikkia alueittemme voittajia kestää koko marraskuun ja saamme tutustua yli kahteenkymmeneen menestystarinaan.

Vaikka päädyimmekin viemään palkinnot yrittäjille gaalan peruunnuttua ja ikään kuin kakkosvaihtoehtona, en oikein keksi yrittäjäjärjestölle hienompaa tapaa kulkea läpi marraskuun kuin yritysvierailut voittajayrityksissä. Kiitos, että saamme tulla kylään ja onnea vielä kaikille palkituille!

Niina Pekkala
niina pekkala varsinais-suomen yrittäjät tapahtumat tapahtumakoordinaattori

Niina Pekkala työskentelee Varsinais-Suomen Yrittäjien tapahtumakoordinaattorina. Hän vastaa aluejärjestön tapahtumien suunnittelusta ja tuotannosta sekä hoitaa yhteistyökumppanuuksiin liittyviä tehtäviä. Ota yhteys! >>