Etsi

Emergency banner

Ketjureaktio, joka vaikuttaa kaikkeen yritystoimintaan

Koronavirus ja sen mukana tulleet vapaaehtoiset ja pakolliset eristystoimet tulivat monelle yrittäjälle yllätyksenä. Se, että kuluttajat eivät liiku ja kuluta, on luonut yllättävän ketjureaktion, jossa yhä useampi yritys kärsii.

Otan tässä esimerkiksi ihan niinkin tavallisen yrityksen kuin parturikampaamon, joita Suomessa on määrällisesti yli 11 000. Arto tarvitsee hiustenleikkuun ja hän soittaa tutulle parturille ja varaa ajan.

Sovittuna ajankohtana hän ajaa autollaan kaupungille parkkiin ja saapuu hiustenleikkuuseen. Parturi tarjoaa Artolle kahvia, kun hän oli muutaman minuutin etuajassa. Arto istahtaa tuolille ja parturi alkaa hommiin. Hiusten pesu ensin, kuivataan, sitten leikkuu, lopuksi muotoilutuotteita hiuksiin ja homma on valmis. Koko homma maksetaan kortilla ja lopuksi parturi tarjoaa vielä leimapassia, jolla joka kymmenes leikkuu on ilmainen.

Pystytkö laskemaan, montaako eri palvelua/tuotetta koko palveluprosessissa tarinan aikana lopulta käytettiin? Puretaan nämä todella pintapuolisesti ensimmäiselle tasolleen:

  • Parturille – parturi ja liiketilan vuokraaja
  • Ajaa autollaan – huoltamo
  • Parkkiin – kaupunki
  • Kahvia – ruokakauppa
  • Pesu – kaupunki (vesi) ja tukku (shampoo)
  • Kuivataan – energiayhtiö
  • Muotoilutuotteita – tukku
  • Kortilla – maksupäätetoimittaja
  • Leimapassia – mainostoimisto ja paino

Arton hiustenleikkuu vaikutti siis vähintäänkin kaupungin ja kymmenen eri yrityksen tuloihin, jotka myös työllistävät vähintäänkin yrittäjän itsensä.

Mitä tarkemmin tarinaa alkaa mielessään käymään läpi huomaa, että yrityksiä, joihin Arton hiustenleikkuu vaikuttaa, on huomattavasti vieläkin enemmän. Eikä pidä unohtaa, että jokaisesta pienestäkin kulusta on maksettu myös veroa, jolla yhteiskunta lopulta pyörii. Voidaankin siis aivan varauksetta sanoa, mitä paremmin ihan jokaisella yrityksellä menee, sitä paremmin koko yhteiskunta voi.

Kirjoittaja Janne Puurunen on mainostoimistoyrittäjä ja Turun Yrittäjien ja Varsinais-Suomen Yrittäjien hallitusten jäsen.

Janne Puurunen
janne puurunen turku knok mainostoimisto varsinais-suomen yrittäjät turun yrittäjät

Janne Puurunen on Mainostoimisto Knok Oy:n yrittäjä ja Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Turun Yrittäjien hallitusten jäsen.