Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona on niin nähty!

Korona-kurimusta on kestänyt yli vuoden, mutta kuten muistakin vastoinkäymisistä, tästäkin ihmiskunta selviää. Rokotukset ovat monessa maassa hyvässä vauhdissa ja seuraavan kvartaalin lopulla maailma, tai ainakin Suomi, näyttää jo paljon paremmalta. On siis aika katsoa aikaan jälkeen koronan. Maailma tulee varmasti olemaan erilainen, eikä kukaan tiedä miltä uusi normaali tarkalleen näyttää. Tietyt talouden lait pysyvät kuitenkin ennallaan, laskukauden jälkeen tulee aina nousukausi. Koska ja kuinka jyrkkänä nousukausi tulee, on arvoitus. Varmaa on se, että siitä nauttivat ne, jotka ovat valmistautuneet parhaiten.

On siis aika kaivaa esiin vanha Suomen Yrittäjien iskulause: yrittäjyys kantaa Suomea! Olkaamme siis valmiina, kun on aika taas kantaa vastuuta ja näyttää Suomelle uusi suunta. Ilman yrityksiä ei ole hyvinvointia emmekä pysty luotsaamaan Suomea uuteen nousuun. Korona-aikana julkinen velka on noussut rajusti ja kaikki velat lankeavat maksettavaksi jossain vaiheessa. Siksi Suomen talouden pitää kasvaa ja kasvua tuovat vain elinkelpoiset yritykset.

Myös kunnat ovat ennennäkemättömässä tilanteessa. Uusi normaali, sote, ikääntyvä väestö, kurjistuva julkinen talous ja julkinen velka aiheuttavat haasteita kunnille. Kunnat kaipaavat uudenlaisia toimintatapoja ja rohkeita uudistuksia. Yrittäjäthän ovat tunnetusti innovatiivisia ja uskaltavat kokeilla uutta sekä ottaa riskejä. Kuka on siis parempi kunnan päättäjä tässä uudessa tilanteessa kuin yrittäjävaltuutettu?

Äänestä siis itsesi kaltaista ehdokasta ja anna kunnallesi mahdollisuus pärjätä kovenevassa maailmassa.

Mika Nikula

Kirjoittaja on Maskun Talotekniikkatiimi Oy:n yrittäjä ja Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja

Teksti on julkaistu myös huhtikuun Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdessä.

Mika Nikula

Mika Nikula on Maskun Talotekniikkatiimi Oy:n yrittäjä, Maskun Yrittäjien puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja.