Etsi

Mitä hyötyä on Yrittäjien jäsenyydestä?

Parasta yrittäjäjärjestössä työskentelemisessä ovat jäsenyrittäjät. Suomen Yrittäjien viestintäpäällikkö Eeva Ketvel sanoo usein, ettei ole koskaan tavannut tylsää yrittäjää – olen asiasta täsmälleen samaa mieltä!

Tapahtumissa, kokouksissa ja tilaisuuksissa, joita Varsinais-Suomen Yrittäjätkin järjestää vuosittain kymmeniä, parasta antia minulle ovatkin keskustelut yrittäjien kanssa. On aina hienoa kuulla paitsi mitä yrittäjä tekee, myös että yrittäjä on saanut verkoston kautta apua, asiakkaita tai buustia liiketoimintaansa. Kehityskohteistakin kuulen mielelläni, sillä maailma tai järjestö eivät ole vielä valmiit.

Listasin muutamia esimerkkejä siitä, mitä hyötyä yrittäjät ovat alkuvuoden aikana kertoneet saaneensa yrittäjäjärjestön kautta.

Tukea yrityksen laajentumiseen

Eräs nuori yksinyrittäjä kertoi siirtyneensä yhden naisen pajasta oman liikkeen avaamiseen ja ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen rytinällä toiminnan kasvaessa. Suomen Yrittäjien lakineuvontapalveluista saatu apu, neuvo ja tuki olivat olleet uuden kynnyksellä erittäin hyödyllisiä ja ennen kaikkea rahanarvoisia. Myös esimerkiksi Varsinais-Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäpalvelun kautta saa apua, kun mielessä on yrityksen toiminnan kasvattaminen. Kannattaa tutkia myös Yrittäjän ABC-tietopankki.

Yrittäjissä et ole yksin

Yksinyrittäjäristeilyllämme keväällä kuulin monesta suusta, miten tärkeää on, että yksin arjessa puurtava yrittäjä saa tapahtumissamme järjestön verkostoista ”työkavereita”: siis kumppaneita ja myös ystäviä, jotka ymmärtävät heti mistä puhut – vapaalle vaihtamista unohtamatta.

Yrittäjien puolenpitäjä

Eräässä keskustelussa jo hiukan pidempään toiminut yrittäjä kertoi, ettei kaipaa muuta kuin sitä, että joku pitää yhteiskunnassamme yrittäjän puolta. Esimerkiksi heinäkuun alussa voimaan tullut yrittäjän perheenjäsenen sosiaaliturvan kohennus koski tämän yrittäjän perhettä suoraan. Mitä enemmän meitä on, sitä vaikuttavampia ja vakuuttavampia olemme. Vaikuttamistyö on järjestömme työn ytimessä.

Elämä takaisin

Yrittäjä ajaa itsensä (liian) usein tilanteeseen, jossa työ vie kaiken ajan ja paine ja vastuu muista kasautuu liiaksi yksille harteille. Tapasin taannoin yrittäjän, joka kiitti Varsinais-Suomen Yrittäjien viestinnän kautta bongaamastaan Suomen Mielenterveysseuran yrittäjän hyvinvointiryhmästä. Keskustelut muiden samassa tilanteessa olevien yrittäjien kanssa, saadut työkalut sekä porukasta muodostunut verkosto pelastivat yrittäjän mukaan hänen elämänsä. Pysäyttävää, mutta palkitsevaa. Yrittäjän tukena koko kesäkauden on esimerkiksi Varsinais-Suomen Yrittäjien Tukiverkko-palvelu.

Suurkiitos kaikista keskusteluista mahtavat yrittäjät – yhdessä olemme totta tosiaan enemmän.

Tee Sinäkin hyvä päätös ja tule mukaan – liity Suomen suurimman elinkeinoelämän järjestön jäseneksi täällä. Tutustu palveluihimme ja jäsenetuihimme täällä.

 

 

 

Suvi Uusitalo-Sirén
suvi uusitalo-siren blogi varsinais-suomen yrittäjät

Suvi Uusitalo-Sirén on Varsinais-Suomen Yrittäjien viestintäsuunnittelija.