Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Omistajanvaihdosmarkkinassa odottava tunnelma

Koronakriisi iski maaliskuussa omistajanvaihdosmarkkinaan yhtä nopeasti ja yllättäen kuin koko yhteiskuntaan. Yrityskauppojen kannalta vauhdikkaasti sujuneen loppuvuoden ja vauhtia vielä kasvattaneen alkuvuoden hyvä aktiivisuus loppui yhtäkkiä kuin seinään.

Yrityksen myymistä suunnittelevien yrittäjien myyntitoimenpiteisiin valmistautuminen ja toiveikkuus oman yrityksen myymisestä vaihtuivat arjen ongelmien ja haasteiden selvittämiseen ja niistä ylipääsemiseen.

Asiakkaiden kulutuskäyttäytyminen muuttui nopeasti ja varsinkin palvelu- ja kaupan alalla liikevaihdot pienenivät merkittävästi ja osin jopa romahtivat. Tapahtuma-, ravitsemus- ja majoitusaloilla maamme hallituksen kielloista johtuvat rajoitukset elinkeinotoiminnan harjoittamiseen pahensivat tätä kassakriisiä entisestään.

Ymmärrettävistä syistä yrityksen myyminen ja siihen valmistautuminen ovat tällä hetkellä monella yrittäjällä viimeisinä mielessä.

Vaikka tilanne on haastava, tehdään kauppoja silti edelleen. Erityisesti yrityksen ostamisesta kiinnostuneet tahot ovat viime viikkoina olleet aktiivisesti liikkeellä. Yrityskauppaprosessit ovat tyypillisesti kestoltaan pitkiä ja neuvotteluissa loppuvaiheessa olevia kauppoja pyritään viemään tilanteesta huolimatta maaliin saakka tälläkin hetkellä. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että yrityksen tulevaisuudennäkymien pitäisi olla kohtuullisen varmalla pohjalla.

Esimerkiksi viime viikolla kuulin positiivisia uutisia eräästä metalliteollisuudessa toteutuneesta pk-yrityksen kaupasta, joka oli saatu päätökseen muutaman kuukauden neuvottelujen lopputuloksena. Ostaja halusi laajentaa oman yritystoimintansa palveluvalikoimaa ja haki kaupan avulla synergiaetuja. Luottamus tulevaan oli säilynyt riittävällä tasolla ja kaupat saatiin tehtyä.

Onkin hyvä muistaa, että monilla toimialoilla vaikutukset ovat olleet keskimääräistä pienempiä ja joidenkin yritysten toimintaan koronakriisi on voinut tuoda myös liikevaihdon kasvua.

Ja vaikka yrityksen toimiala kokonaisuutena olisikin suurten haasteiden keskellä, voi toimintakonseptiltaan poikkeava ja ketterästi toimintaansa uudelleen suuntaava yritys säilyttää tai jopa kasvattaa arvoaan tämänkin kriisin aikana.

Yrityksen arvonmääritys, tai oikeastaan neuvottelujen lopputuloksena aikaansaatu kauppahinta, on kaupan toteutumisen kannalta keskeisin asia. Ja kuten niin moneen muuhunkin yritystoimintaan liittyvään asiaan, myös arvonmääritykseen ovat viimeiset viikot tuoneet suuria haasteita. Tasearvon selvittäminen on edelleen melko yksinkertaista, mutta erityisesti tulevaisuuden hahmottamiseen tämä epävarma tilanne tuo suuria haasteita.

Normaalitilanteessakin tulossuunnitelman tekeminen kolmen tai viiden vuoden päähän on riittävän haasteellinen tehtävä. Laskelmat on kuitenkin tälläkin hetkellä tehtävä mahdollisimman realistisesti, sillä yrityskauppa on ostajalle investointi ja se vaatii lähes aina ulkopuolista rahoitusta. Ostajan on kuitenkin hyvä muistaa se tosiasia, että hyvälle kohteelle ja sille soveltuvalle ostajalle löytyy aina rahoitusta, oli aika käytännössä miten vaikea tahansa. Myös myyjä voi olla osana rahoitusratkaisua esimerkiksi lainan, sijoituksen tai erikseen sovittavan loppukauppahinnan muodossa ja näin helpottaa kaupan toteutumista.

Varmaa on se, että kriisin jälkeen omistajanvaihdosmarkkina elpyy.

Tämä tapahtui finanssikriisin jälkeen ja se tapahtuu tämänkin poikkeustilanteen ylitettyämme. Toipuminen saattaa tapahtua aluksi hitaasti, mutta tulevaisuuden pikkuhiljaa kirkastuessa pyörät lähtevät varmasti pyörimään yrityskauppojenkin osalta kiihtyvällä vauhdilla. Tästä pitää huolen muun muassa se, että meillä on Suomessa toisaalta valtava määrä eläköitymässä olevia yrittäjiä ja toisaalta ennennäkemättömän suuri määrä yrittämisestä innostuneita nuoria.

Nyt jos koskaan, on erinomainen aika laittaa myyntituote kuntoon. Mapita ja allekirjoita sopimukset, varmista että kirjanpito on ajan tasalla, siivoa tase ylimääräisistä eristä ja laita yrityksen liiketoimintasuunnitelmat kuntoon.

Osaavan ammattilaisen kanssa nämä luonnistuvat parhaiten. Ja mikä tärkeintä, muodosta itsellesi selkeä tavoite. Ja vaikka tavoiteaikataulu kriisin vuoksi siirtyisikin hieman kauemmaksi tulevaisuuteen, etene silti koko ajan määrätietoisesti oman tavoitteesi mukaisesti eteenpäin.

Lassi Rosala
Kirjoittaja koordinoi Varsinais-Suomen Yrittäjien Omistajanvaihdospalvelun toimintaa.

 

Lassi Rosala
lassi rosala omistajanvaihdospalvelu varsinais-suomen yrittäjät yrityksen omistajanvaihdokset

Lassi Rosala työskentelee elinkeinoasioiden päällikkönä Varsinais-Suomen Yrittäjissä. Ota yhteyttä >>