Etsi

Sunnuntaina voi vaikuttaa Suomen suuntaan

Tulevana sunnuntaina 14.4. käydään eduskuntavaalit ja näemme mihin suuntaan Suomea jatkossa ohjataan. Kun kuuntelee vaalipuheita ja lukee gallupeja sekä talousennusteita, yrittäjää voi jopa alkaa pelottaa. Mielessä voi käydä, että pitäisikö sittenkin vain heittää hanskat tiskiin. Ääniä kalastellessa tuntuvat talouden realiteetit monelta ehdokkaalta unohtuvan. Hyvien vuosien jälkeen kun yleensä tulee huonompia.

Suomen talous on saatu viimein taantuman jälkeen kasvuun. Tällä tiellä meidän on pysyttävä, mikäli haluamme säilyttää hyvinvointivaltiomme palvelut. Jos haluamme säilyttää nykyisen palvelutasomme ja parantaa asemaamme kilpailijamaihin nähden, on Suomeen saatava lisää yhdessä tekemisen meininkiä. Vain ajamalla yhdessä Suomen etuja pystymme saavuttamaan tuloksia. Niin kauan kuin vastakkainasettelu jatkuu, emme pysty vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Nykyinen työlainsäädäntö on hyvä esimerkki järjestelmästä, joka pitää uudistaa. Käytössämme oleva systeemi on rakennettu viime vuosisadan tarpeisiin eikä vastaa nykyisen työelämän tarpeita ja vaatimuksia. Työelämä on viime vuosina muuttunut ja muutos vain kiihtyy tulevaisuudessa.

Paikallista sopimista on lisättävä ja päätäntävaltaa on tuotava sinne missä työn tekeminenkin tapahtuu. Työnantaja ja työntekijä kykenevät tänä päivänä sopimaan keskenään monista asioista. He tuntevat parhaiten olosuhteet juuri kyseisessä yrityksessä ja pk-yrityksissä luottamus on suurta. Mikäli molemmat osapuolet ovat asioista yhtä mieltä, on työehtosopimuksista voitava poiketa ilman pakollista järjestäytymistä. Järjestäytymispakko paikallisen sopimisen edellytyksenä asettaa yritykset keskenään eriarvoiseen asemaan. Nykyiset kankeat työehtosopimukset ovat omalta osaltaan esteenä uusien työtapojen ja innovaatioiden kehittämiselle. Sunnuntaina voimme vaikuttaa siihen, millainen Suomi on tulevaisuudessa. Jokaisen velvollisuus on käydä äänestämässä sellaisen Suomen puolesta, jossa itse toivoo saavansa asua ja yrittää.

(Kirjoitus on julkaistu myös 11.4. ilmestyneessä Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehdessä)

 

Mika Nikula

Mika Nikula on Maskun Talotekniikkatiimi Oy:n yrittäjä, Maskun Yrittäjien puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja.