Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjän ajankäyttö vaatii työtä - "elämässäni on samaan aikaan tiukkaa raamia ja vapauttavaa tunnetta"

Kun aloitin yrittäjänä, päätin elää yhtä aikaa, jolla teen kivoja asioita. Mahtavaa!

Jokin aika sitten tähän kuplaani porattiin reikä, josta tirkistelin ulos ja kauhukseni näin sisään. Jouduin myöntämään tekeväni kyllä edelleen kivoja juttuja, mutta päiviini mahtui kovin vähän muita, kuin yrittämiseen liittyviä asioita. Eihän tämän nyt ihan näin pitänyt mennä.

Pään valtasi ajatus: yksi aika ei riitäkään!

Oli aika aloittaa ajan repiminen kahtia, työ, joka on edelleen pahasti kesken. Opettelen kuitenkin nyt puhumaan vapaa-ajasta ja työajasta. Osaan tietysti nuo sanat ja tiedän niiden tarkoituksen, mutta on ihan toinen juttu viedä nämä käsitteet koskemaan omaa elämääni ja selkärangasta tuleviksi.

Tämä prosessi vaatii suunnitelmallista etenemistä, päättäväisyyttä ja kylillä huutelua. Mikä loistava mahdollisuus olikaan päästä myös juuri tähän blogiin tätä kirjoittamaan.

Arkeni isona työkaluna on nyt kahden viikon suunnitelma. Joka maanantai tarkistan, että alkavan viikon suunnitelma on kunnossa ja teen seuraavalle viikolle omansa. Viikoista täytän vain viisi ensimmäistä päivää ja jätän kaksi viimeistä tyhjäksi. Päiväni koostuvat nyt paljon aiempaa isommista kokonaisuuksista jatkuvan poukkoilun ja tulipalojen sammuttamisen sijaan. Elämässäni on samaan aikaan tiukkaa raamia ja vapauttavaa tunnetta.

Kukako porasi reiän kuplaani? Yrittäjäystäväni, koulutukset ja mentori.

Ole sinäkin avuksi muille ja muista ottaa apua vastaan. Verkostoissa on voimaa!

Salla Axelin
Kirjoittaja on kädentaitoyrittäjä Sallan Pajalta ja Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen

Teksti on julkaistu myös maaliskuun Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdessä.

Salla Axelin
salla axelin paimion yrittäjät varsinais-suomen yrittäjät sallan paja

Kirjoittaja Salla Axelin on Sallan Pajan yrittäjä ja Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen. Hän on myös Paimion Yrittäjien puheenjohtaja.