Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyyttä tarvitaan enemmän kuin aikoihin – jokainen voi tukea paikallista

Kuluva vuosi on poikkeuksellisen vaikea. Lähes 30 vuoteen Suomen talous ei ole ottanut näin rajua iskua. Monilla toimialoilla, kuten matkailussa, tapahtuma-, tai ravintola-aloilla ei ole koskaan nähty yhtä nopeaa tiputusta. Monilla ovat vitsit vähissä.

Koronataantuma on myös syventänyt rakenteellisia ongelmia Suomessa. Jopa suhdannehuipulla, vuonna 2018, vain 43 prosenttia suomalaisista oli töissä. Eläkkeellä oli 26 prosenttia, opiskelijoina tai koulussa 23 prosenttia ja työttöminä tai muuten työvoiman ulkopuolella kahdeksan prosenttia. Tilanne muuttuu joka vuosi haastavammaksi, kun eläkeikään tulee enemmän väkeä kuin työikään. Vähenevälle työjoukolle on nyt kasattu myös koronavelat maksettavaksi.

Yksi asia on ilmiselvä: Suomi ei voi nousta koronataantumasta muuten kuin yrittäjyydellä ja työnteolla. Menestyvät yritykset ovat edellytys työllisyydelle. Korkeampi työllisyys on ainoa keino pitää Suomi näin hyvänä yhteiskuntana.

Yrittäjäasennetta tarvitaan joka puolella yhteiskuntaa: opiskelija voi tehdä valmistumisesta oman ”yritysprojektinsa”, työntekijä voi olla oma-aloitteinen töissä ja eläkeläinen esimerkiksi vapaaehtoisena järjestössä.

Myös kunnat ja valtio hyötyisivät yrittäjämäisestä tekemisen meiningistä. Vähemmän byrokratiaa, enemmän kokeilua, oppimista ja tuloksia.

Yrittäjä on tekijä. Ilman tekemistä emme menesty – yksilöinä tai kansakuntana. Vaikeinakaan aikoina tarve tekijöille, työllistäjille ja riskinottajille ei lopu. Näistä ei voi koskaan kiittää liikaa. Kiitos kaikille yrittäjille!

Ei jätetä kiitosta vain puheiden tasolle, vaan muistetaan yrittäjää kaupanteolla aina kun se on mahdollista. Koronan edessä ei tarvitse lopettaa elämistä, vaan elää epidemia huomioon ottaen ja varotoimia noudattaen.

Ostetaan lähiseudun yrittäjältä aina kun voimme. Samalla voimme kannustaa, kuunnella – ja toivottaa sisua. Sillä tästäkin selvitään. Vaikeina aikoina veri punnitaan. Varsinais-Suomessa se virtaa vahvana.

Ville Valkonen

(Kirjoitus on julkaistu myös 12.11. ilmestyneessä Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdessä)

Ville Valkonen
ville valkonen yrittäjät yrittäjä

Ville Valkonen on sivutoiminen yrittäjä ja Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen.