Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yritykselle uudet omistajat mieluummin aiemmin kuin myöhemmin

Omistajanvaihdoksia toteutuu vuosittain noin 4000, kun vielä muutama vuosi sitten vaihdosten määrä oli alle 3000. Finnveran arvion mukaan koronatilanne on kuitenkin alentanut omistajanvaihdosten määrää kolmanneksella.

Riskinä onkin, että omistajanvaihdosten pato alkaa purkautua ei-toivotulla
tavalla kannattavien ja ennen koronakriisiä terveellä pohjalla olleiden yritysten lopettamisten alasajojen kautta.

Valoa ja toivoa on nähtävissä esimerkiksi positiivisten rokoteuutisten myötä. Syvimmän akuutin kriisin jälkeen olisi tärkeää, että yritykset katsovat tulevaisuuttaan nyt pidemmällä tähtäyksellä. Kun vielä keväällä keskustelut yritysmyynneistä, niiden ostamisista, sukupolvenvaihdoksista tai listautumisista olivat jäissä, nyt on otettu esille jo suunnitelmia, joilla halutaan turvata yritystoiminnan tulevaisuus pitkälle koronapandemian jälkeiseenkin tilanteeseen.

Valmistautuminen uuteen normaaliin koskee myös valmistautumista omistajapohjan tai koko omistajanvaihdoksen mahdollisuuksiin.

On hienoa, että yhä useammin yritykset pohtivat tulevaisuuttaan keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Suomalaiset yritykset ansaitsevat jatkuvuutta. Omistajanvaihdoksista pitää saada luonnollinen osa yritysten dynamiikkaa ja kasvua sekä yrittäjien ajatusmaailmaa.

Varsinais-Suomen Omistajanvaihdospalvelun tavoitteena on
varmistaa yritysten jatkuvuus sekä sitä kautta edistää työllisyyttä
ja alueen elinvoimaisuutta.

Tavoitteen onnistumiseksi on saatava yrityksen myyjä ja ostaja löytämään toisensa oikea-aikaisesti. Yrityksen pitää saada uudet omistajat mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Varsinais-Suomen omistajanvaihdospalvelu on maakuntien parhaimmistoa. Varsinais-Suomi sai Etelä-Karjalan kanssa keväällä 2020 tehdyssä evaluoinnissa täydet pisteet omistajanvaihdosten edistämisestä. Näissä maakunnissa on toimintasuunnitelma omistajanvaihdosten edistämiseksi ja niistä löytyy toiminnasta vastaava organisaatio, eri tahoja kokoava yhteistyöfoorumi ja matalan kynnyksen neuvontapiste yrittäjille. Lisäksi yrittäjille suunnattuja aktivointitoimenpiteitä tehdään säännöllisesti ja omistajanvaihdospalvelut ovat kehittyneet alueella myönteisesti viime vuosina. Kumppaniverkostomme kautta yrittäjien on mahdollista saada syvempää asiantuntemusta vaativaa neuvontaa.

Omistajanvaihdospalvelumme kokoaa yhteen
maakunnan johtavat asiantuntijat muun muassa
arvonmäärityksen, verotuksen, rahoituksen sekä
juridiikan saralta. 

Määrätietoinen työ omistajanvaihdosten edistämiseksi on alkanut tuottaa hedelmää ja perusasiat omistajanvaihdosten edistämiseksi aluetasolla kyllä tiedetään. Haasteita kuitenkin riittää ja omistajanvaihdostyön resurssit pitäisi varmistaa niin, että siitä tulisi nykyistä pysyvämpää toimintaa. Omistajanvaihdosten edistämistyötä on tehty ja tehdään edelleen pääsääntöisesti pirstaleisesti erilaisten kehittämishankkeiden muodossa.

Projektiluontoisuus estää toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. On selvää, että pysyvän rahoituksen saaminen omistajanvaihdosfoorumille sekä yrittäjien alueellisille neuvontapalveluille ja herättelytoimille olisi perusteltua matkalla kohti maailman parasta omistajanvaihdosten ekosysteemiä.

 

Jutta Wirén
jutta wirén varsinais-suomen yrittäjät

Jutta Wirén työskentelee Varsinais-Suomen Yrittäjissä elinkeinoasioiden päällikkönä. Hän vastaa muun muassa kuntavaikuttamisesta ja omistajanvaihdosten edistämisestä.