21.3.2017 klo 12:17
Uutinen

Jaakko Heininen: Yrittäjyys takaa kunnan elinvoiman

Kuntavaalit käydään 9. huhtikuuta. Julkisuudessakin on puhuttu paljon siitä, että parin vuoden päästä sote- ja maakuntauudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja rahoitusvastuu siirtyvät kunnilta maakuntien vastuulle. Tuleva muutos on kunnille ennen kaikkea mahdollisuus, sillä se vapauttaa kuntien resursseja elinvoiman tukemiseen.

Kuntien toiminnan ytimeen nousevat tulevan vaalikauden aikana elinkeinopolitiikka, sivistys- ja vapaa-aikatoimi, kaavoitus ja maankäyttö sekä infran ylläpito. Nämä kaikki vaikuttavat yrittäjän arjessa ja ovat osa kunnan elinvoimaisuutta. Kunta voi jatkossakin niin hyvin, kuin sen yritykset voivat. Varmaa nimittäin on, ettei kunnassa jatkossakaan ilman yrityksiä ole työtä, palvelutarjontaa eikä verotuloja. Kun kunnan päätöksenteko on elinkeinomyönteistä eli esimerkiksi avointa, tasapuolista, joustavaa, ennakoitavaa, mahdollisimman kevyeen hallintoon ja byrokratiaan tähtäävää ja tietoon perustuvaa, on se samalla tietenkin laadukasta kaikkien muidenkin kuntalaisten kannalta.

Tärkeitä kysymyksiä tulevaisuuden kuntapolitiikassa ovat esimerkiksi: mitkä ovat uuden kunnan elinkeinopoliittiset tehtävät, miten kunta houkuttelee ja palvelee työpaikkoja ja hyvinvointia luovia yrityksiä, mikä on maakunnan ja kunnan työnjako yrittäjille suunnatuissa palveluissa, miten päättäjien ja henkilöstön rooli muuttuvat ja kuinka yrittäjiä kuullaan uudessa kunnassa. Näitä asioita kuntien tulee pohtia yhdessä yrittäjien kanssa, kun se kuntavaalien jälkeen laatii uuden kuntalain mukaisen kuntastrategian sekä tekee hankinta- ja elinkeinopolitiikkaa. Yrittäjäjärjestön selvitykset kertovat, että yrittäjien mielestä kunnan elinkeinopolitiikan kaksi tärkeintä osa-alue ovat päätöksenteon yrityslähtöisyys sekä kunnan hankintapolitiikka.

Aktiivisen kunta-yrittäjäyhteistyön lisäksi kuntiin tarvitaan nyt päättäjiksi yrittäjiä ja heitä, jotka ymmärtävät yrittäjyyttä. Kunta on jatkossakin paikallisen yrittäjän läheisin kumppani ja toisaalta, yrittäjä on kuntalainen.

Kuntavaaleissa äänestäjällä onkin tuhannen taalan paikka: ääni yrittäjälle on ääni kunnan päätöksenteon yritysmyönteisyydelle ja näin elinvoimalle. Elinvoima takaa kuntalaisen palvelut.

Jaakko Heininen
yrittäjä, puheenjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Turun Sanomien Mielipiteet-sivulla 21.3.2017