2.8.2017 klo 09:34
Uutinen

Huijauslaskujen määrä rajussa kasvussa

Yhä useampi huijaus tehdään Suomessa huijauslaskulla. Niiden määrä on yli kolminkertaistunut viime vuodesta.

Nordea arvioi, että Suomessa liikkuu vuosittain kymmeniä tuhansia huijauslaskuja. Niiden määrän odotetaan lisääntyvän selvästi.

Savon Sanomien haastatteleman Poliisiammattikorkeakoulun erikoissuunnittelija Juha Heleniuksen mukaan viime vuonna huijauslaskuja rekisteröitiin alle 100, tänä vuonna jo lähes 300.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen perusteella vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tietoon.

Yrityksen on tärkeä tunnistaa valelasku. Jos laskussa veloitetaan palvelusta, jota yritys ei ole tilannut, lasku kannattaa repiä ja unohtaa. Huijauslaskut on tehty näyttämään mahdollisimman ”oikeilta”, joten moni on maksanut pyydetyn summan epähuomiossa.

Liikkeellä on myös laskuväärennöksiä, joissa itse laskun aihe on oikea mutta siihen on väärennetty huijarin tilinumero. Tällöin rahat menevät siis väärään osoitteeseen. Maksumääräys saatetaan osoittaa yrityksen taloushallinnolle toimitusjohtajan nimissä.

Savon Sanomien haastatteleman Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelukeskuksen rikoskomisario Mikko Värrin mukaan yritykset eivät tavallisesti saa rahojaan huijauslaskusta takaisin. Rahat siirretään nopeasti eteenpäin ulkomaille, jolloin niiden jäljitys vaikeutuu.

(Aiheesta kirjoitti Suomen Yrittäjät)

Huijauslaskuista kyselyjä myös Varsinais-Suomen Yrittäjiin

Huijauslaskujen aiheuttaman harmin näkee työssään myös Varsinais-Suomen Yrittäjien Eija-Liisa Lähteenmäki, joka mm. huolehtii jäsenten neuvontapuheluiden yhdistämisestä. Aluejärjestön puhelinneuvontaan tulee tasaisin väliajoin huolestuneita yhteydenottoja liittyen huijauslaskuihin.

”Yrittäjä ei ole yksin, yrittäjäjärjestön jäsenpalveluihin kuuluva puhelinneuvonta auttaa ja opastaa myös huijauslaskujen selvittämisessä”, muistuttaa Eija-Liisa.

Varsinais-Suomen Yrittäjien neuvontapalvelu:

Saat yhteyden neuvontapalveluun soittamalla puhelinvaihteeseemme puh. (02) 275 7100 arkisin kello 9–16. Varauduthan kertomaan jäsennumerosi, jonka löydät jäsenkortistasi. Puhelusi yhdistetään asiantuntijalle, jotka on esitelty kuvan alla.

Suomen Yrittäjien valtakunnallinen neuvontapalvelu palvelee arkisin klo 8-20 numerossa (09) 229 222.

>> Lue lisää täältä