21.3.2018 klo 12:27
Uutinen

Hallituksen jäsenet valittiin aluejärjestön ylimääräisessä kokouksessa tiistaina

Varsinais-Suomen Yrittäjät ry, Egentliga Finlands Företagare rf:n uudet säännöt otettiin tiistaina käyttöön aluejärjestön ylimääräisessä kokouksessa. Lisäksi aluejärjestölle valittiin uusien sääntöjen mukaan hallitus.

Varsinais-Suomen Yrittäjien järjestöuudistus starttasi vuoden 2017 alusta, kun hallitus asetti sääntömuutostyöryhmän kehittämään ja uudistamaan aluejärjestön sääntöjä. Aluejärjestön ylimääräisessä kokouksessa Turun Messukeskuksessa tiistaina 20.3.2018 päätettiin ottaa uudet säännöt käyttöön ja valittiin uusien sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet.

Hallitukseen kuuluu jatkossa puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi neljä muuta jäsentä. Heidän toimikautensa alkoi heti kokouksesta ja on kaksivuotinen.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin, vuosikokouksen valitseman Vaalivaliokunnan esityksestä, avoimen haun perusteella seuraavat neljä:

Mikko Jaakkola (s. 1975) toimii yrittäjänä Vimeli Oy:ssä/VMP Varamiespalvelu, jonka toimintaan kuuluvat mm. henkilöstöpalvelut, rekrytointi ja koulutus. Mikko Jaakkola on Salon Yrittäjien varapuheenjohtaja.

Timo Kuukasjärvi (s. 1971) on Turun Tienoo -paikallislehden toimitusjohtaja ja vähemmistöosakas. Kuukasjärvellä on myös pienimuotoista kiinteistönhuoltoa ja talouskonsultointia tarjoava yritys, Yrityspalvelu T. Kuukasjärvi. Timo Kuukasjärvi on Liedon Yrittäjien puheenjohtaja.

Janne Puurunen (s. 1976) on yrittäjänä Mainostoimisto KNOK Oy:ssä. Puurunen on toiminut yrittäjänä jo yli 20 vuotta. Janne Puurunen on Turun Yrittäjien hallituksen jäsen.

Johanna Rosten (s. 1975) on turkulaisen Lakiasiaintoimisto Legimia Oy:n perustajaosakas. Rosten on toiminut yrittäjänä vuodesta 1997 alkaen.

Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokouksessa marraskuussa 2017 oli jo valittu hallituksen puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa, joiden jäsenyys hallituksessa vahvistettiin myös tässä kokouksessa.

Hallituksen puheenjohtaja on Jyrki Hakkarainen (s. 1966) Salon Kiskosta. Hakkaraisen yritys on Kiskon Laki Oy.

Varapuheenjohtajat ovat:

Taija Kavalto (s. 1976) Kaarinasta, yritys Kavalton Tila Oy

Mika Nikula (s. 1972) Maskusta, yritys Maskun Talotekniikkatiimi Oy

Tarja Oikarinen (s. 1976) Turusta, yritys Disne Oy