5.4.2018 klo 10:02
Uutinen

Kattava tietosuojaopas julki

Toukokuussa voimaan tuleva EU:n tietosuoja-asetus tuo lähes jokaiselle yrittäjälle uusia velvoitteita. Suomen Yrittäjät on laatinut yrittäjille helppolukuisen tietosuojaoppaan ja toimintaohjeet.

Yrityksillä on rekistereissään asiakkaidensa, työntekijöidensä tai yhteistyökumppaneidensa henkilötietoja. 25. toukokuuta 2018 alkaen henkilötietojen käsittelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mukaista.

– Uudistus voi tuntua erityisesti pienyrittäjästä vaikealta, minkä vuoksi Suomen Yrittäjän on laatinut helppolukuisen oppaan ja toimintaohjeet. Oppaan tarkoituksena on auttaa yrittäjää itseään selviytymään vaadituista toimenpiteistä. Lisäksi jäsentä tuetaan maksuttoman neuvontapalvelun kautta, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kertoo.

Yrittäjäjärjestö palvelee jatkossa jäseniä myös laatimalla erilaisia malliasiakirjoja ja rekisteriselosteita, joita yrittäjä voi hyödyntää omassa yritystoiminnassaan. Yrittäjien lakineuvojat on koulutettu vastaamaan aiheeseen liittyviin kysymyksiin.

Yrityksissä täytyy olla seloste henkilötietojen käsittelytoimista

SY:n asiantuntija Petri Holopaisen mukaan EU:n tietosuojaperiaatteiden tietäminen on yrittäjille tärkeää.

– Eli lähtökohtaisesti yrityksessä käsitellään vain sellaisia tietoja, jotka on lainmukaisesti hankittu. Tietoja säilytetään vain sen tietyn ajan, joka on tarpeen. Lisäksi suojellaan tietoa lainvastaiselta käytöltä; ne henkilöt, keiden tehtäviin kuuluu käsitellä tiettyä tietoa, tekevät näin, eivätkä muut henkilöt.

Tietosuoja-asetus velvoittaa muun muassa yrityksen tekemään selosteen henkilötietojen käsittelytoimista. Tätä tulee pitää yleisesti saatavilla esimerkiksi yrityksen nettisivuilla tai yrityksen toimipaikassa.

Asetus koskee toisaalta myös asiakaspalvelua, sillä asiakaspalveluun liittyy tietosuojanäkökulmia.

Tästä oppaaseen