31.1.2020 klo 13:31
Uutinen

”Sain mahtavan verkoston ja opin miten ja milloin kunnan asioihin voi vaikuttaa”

Luottamushenkilö, ilmoittaudu mukaan Aluevaikuttajavalmennukseen.

Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin lähti tuoreena puheenjohtajana mukaan Varsinais-Suomen Yrittäjien Vaikuttajavalmennukseen vuonna 2018.

Paikallisyhdistysten luottamushenkilöiden valmennuspolku on nyt viilattu yksivuotiseksi. Nimikin vaihtui: kokonaisuus on nyt Aluevaikuttajavalmennus.

– Valmennuskokonaisuus oli minulle ehdottoman hyvä ja hyödyllinen. Esimerkiksi kunnallinen päätöksentekojärjestelmä ei ollut minulle syvällisesti tuttu. Valmennuksessa opin, miten kunta toimii ja milloin on oikea aika vaikuttaa yrittäjien asiohin, Axelin kertoo.

Aluevaikuttajavalmennuksessa saa oppeja muun muassa kuntavaikuttamisesta, median kanssa toimimisesta, some-vaikuttamisesta ja esiintymistaidosta. Tutustu vaikuttamispolkuun täällä.

– Osallistuja saa kokonaisuutena todella käytännönläheistä oppia ja toimivia työkaluja käteen, Axelin sanoo.

Axelin korostaa saamiensa verkostojen merkitystä. Ne ovat kasvaneet sekä Vaikuttajavalmennuksen että Suomen Yrittäjien valtakunnallisten tapahtumien kautta.

– Minulla on nyt mahtava maakunnallinen ja valtakunnallinenkin verkosto yhdistystoiminnan tukena. Ei voi myöskään liikaa korostaa verkoston merkitystä liiketoiminnalle. Olen esimerkiksi löytänyt yritykseni tuotteille uusia jälleenmyyjiä.

Katso lisää ja vuoden koko valmennuspolku täältä >>

Kuvassa: Paimion Yrittäjien Salla Axelin ja Ville Kivelä Aluevaikuttaja I -risteilyllä tammikuussa.

Luottamushenkilö, ilmoittaudu Varsinais-Suomen Yrittäjien Aluevaikuttajavalmennukseen täällä >>