14.5.2020 klo 14:12
Uutinen

Hanna Munter uudesta yritysten kustannustuesta: odotettu ja tarpeellinen, yksityiskohdat hiottava tarkkaan

Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter pitää yrityksille suunnattavaa uutta kustannustukea erittäin tarpeellisena. Vielä avoimet keskeiset asiat on syytä hioa tarkkaan ja tuen haun oltava mahdollisimman yksinkertaista.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä esitteli uuden kustannustuen yksityiskohtia torstaiaamuna. Tukea on tarkoitus myöntää kahden kuukauden ajalta yrityksille, joiden toimintaan koronkriisi on iskenyt lujimmin.

– On hyvä, että tukipäätös viimein tuli. Tämä on erittäin odotettu tuki, jossa erityisen hyvää on toimialariippumattomuus ja se, että tukea voi käyttää palkkamenoihin ja kiinteisiin kuluihin. Hyvää on myös se, että tukea voivat saada myös yksinyrittäjät, mikäli ehdot täyttyvät, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter kommentoi.

Moni keskeinen asia uuden tukimallin osalta on kuitenkin edelleen auki. Hallituksen on määrä päättää tuen saamiseksi edellytetty liikevaihdon lasku ja sen vertailukuukaudet sekä tuen minimi- ja maksimimäärät vielä toukokuun aikana. Näillä näkymin tuki olisi haettavissa kesäkuussa. Jo yrittäjän mahdollisesti saamat koronatuet vähennetään kustannustukisummasta.

– Tärkeät yksityiskohdat on hiottava tarkkaan. Seuraamme Yrittäjissä valmistelua ja yritämme osaltamme vaikuttaa muun muassa siihen, että tuki on mahdollisimman yksinkertainen hakea. Tukitarve on suuri, Munter sanoo.

Lähes kymmenen prosenttia yrityksistä on Suomen Yrittäjien tuoreimman Yrittäjägallupin mukaan menettänyt koko myyntinsä ja lähes 30 prosenttia vähintään puolet.

– On paljon yrityksiä, jotka ovat kärsineet mittavasti, vaikkei toimintaa ole suoraan rajoitettu kuten ravintoloilla. Kriisi on iskenyt lujaa esimerkiksi tapahtumatuotannossa ja ravintoloiden arvoketjussa toimiviin yrityksiin sekä erityisesti kivijalkaliikkeisiin. Nyt myös nämä pääsevät tuen piiriin.

Niin kutsuttu yleistuki on ollut Yrittäjien tavoitteena kriisin alusta alkaen. Munter muistuttaa, että myös moni yksinyrittäjä on kärsinyt isoja tulomenetyksiä.

– Kuntien kautta jaettava 2000 euron tuki ei riitä liikevaihdon laskua alkuunkaan monen kohdalla kattamaan, Munter sanoo.