Etsi

Emergency banner

Yrittäjyys

Yrittäjien Munter: jätehuolto tulee rakentaa ihmisten tarpeita varten – valinnanvapaus säilytettävä

Varsinais-Suomen Yrittäjät katsoo, ettei jätteenkuljetusmarkkinoita tule lamaannuttaa kunnallistamisella, jonka seurauksena asukkaan valinnanvapaus poistuu ja alan yrittäjiltä ja heidän työntekijöiltään lähtevät työt alta.

Turun kaupunginhallitus päätti maanantai-illan kokouksessaan antaa Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle lausunnon, jossa kaupunki puoltaa siirtymistä nykyisestä kiinteistökohtaisesta jätteenkuljetusjärjestelmästä keskitettyyn kunnalliseen järjestämisvastuuseen.

- Maakunnan keskuskaupungin elinkeinoelämälle antama viesti keskellä koronakriisin aiheuttamaa tilannetta on hyvin erikoinen ja lyhytnäköinen. Elinkelpoisen yrityksen toiminnan alasajo sosialisoinnilla on erittäin huonoa kehitystä, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter sanoo.

Hän painottaa, että keskitetty kilpailutus voi viedä alan yritykseltä liiketoiminnan, josta pahimmassa tapauksessa seuraa myös työpaikkojen katoaminen, kun kuljettajat joudutaan irtisanomaan. Kiinteistökohtaista jätteenkuljetusmallia on puolustanut myös esimerkiksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT.

Esimerkkejä kunnallistamispäätöksen vaikutuksista löytyy muualta Suomesta. Kilpailutuksissa urakat ovat valuneet suurille, usein ulkomaisille toimijoille, minkä seurauksena useat alan pk-yritykset ovat joutuneet ajamaan elinkeinonsa alas.

- Useiden yritysten toiminta on siis kokonaan loppunut. Myös henkilökohtaisesti tällaisen alasajon vaikutukset ovat yrittäjälle dramaattiset, Munter muistuttaa.

- Turku tarvitsee koronakriisistä noustessa jokaisen veroeuron ja sen elinvoiman, jota vain toimivat yritykset voivat tarjota.

Lausuntopäätös tehtiin Turun kaupunginhallituksen kokouksessa maanantai-iltana äänin 9-5. Keskittämispäätöstä vastaan äänesti nelihenkinen kokoomusryhmä sekä perussuomalaisten edustaja. Keskittämisen kannalla olivat vihreät, Sdp, keskusta ja Vasemmistoliitto.

- Asiakkaat ovat olleet nykymalliin tyytyväisiä ja jätteidenkuljetus on hoitunut lain vaatimukset täyttävästi. Esimerkiksi ympäristövaatimukset ovat samat vapaan valinnan mallissa ja kunnallistetussa kuljetusjärjestelmässä, Munter huomauttaa.

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää jätteenkuljetusmallista myöhemmin tänä vuonna. Keskitetyssä jätteenkuljetusmallissa kuntien omistama ylikunnallinen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy kilpailuttaa alueellisesti jaetut jätteenkuljetukset. Samalla kiinteistönomistajan ja taloyhtiön mahdollisuus valita jätteenkuljetusyhtiö poistuu.

- Jos on esimerkiksi tyytymätön kuljetuksen laatuun tai hintaan, ei yritystä voi vaihtaa. Lisäksi voi kysyä, onko hankintaosaaminen Turussa tasolla, jolla voimme luottaa siihen, että kaikki alan yritykset pääsevät osallistumaan niihin, Munter kysyy.

- Keskittämispäätöksellä markkina suljetaan. Kun näin tehdään, markkinoilta ei voi ostaa kuin sitä mitä on tarjolla – käytännössä valinnanvapaus siis katoaa. Yksikään toimiva yritys ei voi odotella toimettomana vuosikausia seuraavaa kilpailutusta.