17.10.2020 klo 09:02
Uutinen

Tommi Tuomi uudeksi puheenjohtajaksi

Vuosikokouksessa 16.10. valittiin Raision Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi ST Group Oy:n Tommi Tuomi.

– Vuoden varapuheenjohtajana toimineena olen päässyt seuraamaan läheltä edellisen puheenjohtajan työtä ja haluan kiittää Jaakko Hanhinimeä hänen panoksestaan yhdistyksen hyväksi, kertoo Tommi Tuomi.

– Haluan jatkaa toimintaamme samoilla linjauksilla eli tavoitteena on tarjota jäsenillemme entistä enemmän toimintaa ja tapahtumia ja saada lisää väkeä, etenkin nuoria mukaan.

Yrittäjien verkkotapaamisessa oli mukana myös Raision tuleva kaupunginjohtaja Eero Vainio ja kaupungin elinvoimapäällikkö Samu Mattila.

– Raision elinkeinopoliittisen menestyksen osalta Raision Yrittäjillä ja kaupungilla on yhteinen päämäärä, joten Yrittäjien puolelta pyrimme mahdollisimman sujuvaan ja hedelmälliseen yhteistyöhön, uusi puheenjohtaja Tommi Tuomi summaa.

Väistyvä puheenjohtaja Entti Oy:n Jaakko Hanhiniemi siirtyy varapuheenjohtajaksi. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Cliffgrove Group Oy:n Janne Kallio.

Raision Yrittäjät ry:n hallituksessa jatkavat jäseninä:

  • Sami Aalto, K-rauta Kuninkoja, Sami Aalto Oy
  • Antti Ala-Nissilä, Varsinais-Suomen Auto-Center Oy
  • Mari Koivunen, Mainostoimisto Hurraa
  • Oili Niittynen, Ateljee Oili
  • Kari Vastamäki, Turunmaan Rakennus- ja LVI-Palvelu Oy
  • Aulis Virtanen, Ranolift Oy
  • Leena Wibom, T:mi Leena Wibom / Oriflame