13.3.2020 klo 08:49
Uutinen

Jäsentiedote 1/2020

Tervehdys paikallisyhdistyksestä!

Olemme Ruskon ja Vahdon yrittäjien hallituksen kesken ehtineet kokoontua jo muutaman kerran, ja lyöneet lukkoon muutamat päivämäärät ja tapahtumat.

Olemme päättäneet jälleen koota Ruskolaisille oman palveluoppaan, josta kunnassa asuvien, ja kuntaan muuttavien, on helppo nähdä, mitä palveluita omasta kunnastamme on saatavilla.

Palveluopasta painetaan n. 3000 kappaletta. Julkaisu on värillinen B5 kokoinen stiftattu vihko. Sivumäärä riippuu siitä, kuinka moni teistä yrittäjistä lähtee mukaan hankkeeseen ja siitä, kuinka paljon muita saamme tähän mukaan. Tavoittelemme n.36 sivua. Palveluopas jaetaan joka talouteen kunnan alueella kesäkuun aikana. Ylimääräiset oppaat jätetään mm. Ruskon kunnanvirastoon, josta niitä voidaan jakaa esim. uusille asukkaille. Ruskon kunta voi jakaa oppaita osallistuessaan erilaisille messuille.

Palveluoppaaseen tulee hakemisto palveluiden mukaan järjestyksessä esim. siivous, tilitoimisto, perunaa, pitopalvelu, maanrakennus jne. Toivomme, että lähdet mukaan oppaaseen mainoksen kera. Yrityksesi nimi ja yhteystiedot tulevat hakemistoon, toivomasi toimialan kohdalle samaan hintaan. Jos sinulla ei ole painovalmista mainosta tai haluat muuttaa sitä, saat siihen ammattilaisen apua, ottamalla yhteyttä Anni Himbergiin,puh. 040 571 0004 tai sähköpostitse anni.himberg@hiiop.com toki voit ottaa yhteyttä myös hallituksen jäseniin, autamme mielellämme ja kerromme lisää.

Tämän kirjeen liitteenä on lomake, jonka täyttämällä olet mukana julkaisussa. Lomake tulee palauttaa 30.3.2020 mennessä sähköpostilla lomakkeessa olevaan osoitteeseen. Ruskon ja Vahdon yrittäjät ry;n jäsenenä, saat 10%:n alennuksen mainoksen hinnasta.

KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN

Ruskon ja Vahdon yrittäjät ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään ke 22.4.2020 klo 18 BULLERIINASSA, Vanhatie 4 Rusko

Kokous menu

ALKURUOKA: Vitello Tonnato

PÄÄRUOKA: Parmesanlohta ja yrttiperunapure

JÄLKIRUOKA: Sitruuna-marenkipiiras ja kahvi/tee

Nyt kannattaa lähteä syömään ja tapaamaan muita jäseniä. Ruokailun vuoksi pyydämme ilmoittautumisia 16.4. mennessä sari.auvainen@viherpalvelu.net tai puh. 0500 530 730. Ilmoitathan mahdolliset allergiat.

DBTL – FESTIVAALIT

Tänä vuonna olemme järjestämässä reissua DBTL-tapahtumaan.

Olemme varanneet 30 kpl Bollinger Golden VIP – lippuja to 23.7.2020 festaripäivälle. Esiintyjistä mainittakoon mm. Kaija Koo, Uriah Heep, Anssi Kela ja Michael Monroe.

Suomen parhaaksi festivaali-vipiksi tituleerattu Down By The Laituri -festivaalien Bollinger VIP -tila viimeistelee upean festivaalikokemuksen! Nautimme Antti Vahteran ja Petteri Luodon suunnitteleman laadukkaan Bollinger Golden VIP -menu tyylikkäissä puitteissa ja seuraamme samalla valtakuntamme huippuesiintyjien keikkaa upealta Bollinger VIP-alueelta. Keikkataukojen ajan Bollinger VIP-alueella on viihdyttävää erikoisohjelmaa.

Hintaan sisältyy siis:

  • Antti Vahteran suunnittelema herkullinen Bollinger Golden VIP -menu.
  • Oma pöytä koko illan ajan. · Pääsy DBTL-festivaalialueelle.
  • Sisäänkäynti Bollinger VIP -portista.
  • Pääsy Bollinger VIP -alueelle, festareiden parhaille paikoille.
  • Viihdyttävää erikoisohjelmaa keikkataukojen ajan.
  • Omat Bollinger VIP -alueen baaritiskit, tasokas wc-alue ja tupakointitila.

Ruskon ja Vahdon yrittäjät ry sponsoroi lippuja jopa 48 euron verran / hlö, sekä kustantaa paikalle edestakaisen kuljetuksen. Nyt todella kannattaa olla nopea. Tämä kaikki sinulle siis hintaan 150€/hlö.

Sitovat ilmoittautumiset sari.auvainen@viherpalvelu.net tai puh. 0500 530 730 ja maksu Ruskon ja Vahdon yrittäjien tilille FI17 5714 4020 0114 98 .

Ilmoittaudu nopeasti, lippujahan on rajoitetusti

TiedostoPalveluopas ilmoittautumislomake

Sari Auvainen

Ruskon ja Vahdon Yrittäjät ry, sihteeri

Puh. 0500 530 730

sari.auvainen@viherpalvelu.net