2.8.2021 klo 13:38
Uutinen

20 vuotta kahvilanpitoa

Teksti Merja Ryhtä/Somero-lehti

Café Rosen Anu-Miisa Forell on innostunut työstään. Hän sanoo innostuksen olevan erilaista kuin yrittäjyyden alkumetreillä 20 vuotta sitten.
– Silloin alussa kaikki oli uutta. Nyt innostusta tuo töiden toteuttaminen, kertoo yrittäjä.
Hän muistaa äitinsä varoittaneen, ettei tytär nyt oikein taida ymmärtää, mitä kaikkea oma yritys teettää.
– Viehän se aikaa. Pitää ottaa työ harrastuksena tai elämäntapana, tuumaa tekijä kokemuksesta.
Forell vastaa oitis, mikä kahvilan pyörittämisessä on parasta.
– Saa leipoa. Ai, sitä pullantuoksua! nuuhkaisee kahvilan pitäjä.
Hän on tyytyväinen, että töitä riittää ja voi tarjota töitä muillekin. Yrittäjän lisäksi kahvilassa ahertaa kolme pitkäaikaista työntekijää: Arja Mäkelä, Tiina Pohjaluoto ja Tiina Kavander.
– Ilman osaavia työntekijöitä, toimivaa tiimiä ei yritys pyöri. Eikä tietysti ilman asiakkaita, jotka palaavat pöydän ääreen, kiittelee yrittäjä.
Kiitoksen saa myös perhe, aviomies Heikki Lehtinen sekä 24-vuotias tytär Roosa Lehtinen, jonka mukaan kahvila sai nimensä. He ovat ymmärtäneet, että äiti tekee sitä, mistä todella tykkää ja siksi ahertaa ja jaksaa pitkät työpäivät.
Aamuheräämisistä Forell ei ole oppinut pitämään. Ärsytykseen saattaa olla syynä vähiin jääneet yöunet.
Kahvilanpitäjän vakaa suunnitelma on, että 10 vuoden päästä hän siirtyisi eläkepäivien viettoon.
Itse työ on pysynyt samana. Leivotaan ja tarjotaan asiakkaille kahvin kanssa kastettavaa. Sen sijaan kahvilakulttuuri on muuttunut paljon parissakymmenessä vuodessa. Enää ei ole laiskuutta istua nautiskelemaan kahvilan pöytään.
– Se on muuttunut, ettei juhliin velvoiteta tekemään kaikkea itse. Uskalletaan tilata valmis tuote ammattilaiselta. Meillä on paljon tilaustöitä, selvittää Forell.
Hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan on lisätä kahvilan valikoimaan perituttujen syötävien rinnalle funktionaalisia leivonnaisia. Niistä hän teki päättötyönsä tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa suorittaessaan. Kahvilassa on ollut tarjolla esimerkiksi tuorepuuroa, smoothieta ja rahka-annoksia.
– Asiakkaat ovat löytäneet tiskistä funktionaalisetkin tuotteet, mutta kyllä edelleen kahvilaan vetää eniten pulla. Sitä pitää tehdä, mitä ihmiset haluavat. Pulla päivässä pitää mielen hyvänä ja kurvit kunnossa, kertoo Forell yrityksensä mainoslauseen.
Café Rosen myydyin tuote on korvapuusti. Anu-Miisa Forell sanoo sen salaisuuden olevan rasva ja sokeri. Niillä saadaan leipomuksiin suomalaista suuta miellyttävää makua.

Julkaistu: 11.5.2017 | 19:20