16.3.2018 klo 08:43
Uutinen

Ruokakulttuuripalkinto Kolatun Juustolalle

Kordelinin Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot, yhteensä 12 000 euroa, jaettiin Gastro Helsinki -ruoka- ja ravintola-alan ammattitapahtumassa. Neljä palkinnon saajaa olivat ELO-säätiö, Kolatun Juustola Oy, sallalainen yrittäjä, poromies Hannu Lahtela sekä Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.
Tämän vuoden palkitut ovat vahvasti edistäneet suomalaista ruokakulttuuria. He kaikki ovat ruokakulttuurin vetureita, jotka ovat sitkeällä työllään luoneet uutta ja vakuuttaneet alan ammattilaiset sekä kuluttajat suomalaisista raaka-aineista ja elintarvikkeista, totesi Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen rahaston asiamies Petri Kolmonen.
Raati nimesi Kolatun Juustola Oy:n suomalaisten pienjuustoloiden edelläkävijäksi. Raati luonnehti Kolatun Juustolaa seuraavasti:
”Somerolainen yrittäjäpariskunta, Outi Kolattu-Tolvi ja Janne Tolvi, on luotsannut perustamaansa Kolatun Juustolaa yli 20 vuotta. Juustolan alkutaipaleella he vakuuttivat ensimmäiseksi ravintoloiden keittiömestarit ja ravintola-asiakkaat laadukkailla juustoillaan. Myöhemmin he lunastivat kauppojen sisäänostajien ja kuluttajien arvostuksen. Samalla he raivasivat tietä myös muille suomalaisille pienjuustoloille. Työllään ja tuotteillaan he ovat vahvasti edistäneet suomalaisen juustokulttuurin ja pienjuustola-alan kehittymistä ja arvostusta.”