9.8.2021 klo 09:08
Uutinen

Somerolle uusi kehittämisasiantuntija

Teksti ja kuva Merja Ryhtä/Somero-lehti


Antti Leino aloitti Someron kaupungin kehittämisasiantuntijana viime viikolla.
– Olen hyvin innoissani, mitä kaikkea täällä on menossa, hykertelee Leino täpinöissään.
– Lähden kierrokselle koputtelemaan yritysten ovia ja tutustumaan somerolaisiin yrityksiin ja niiden tarpeisiin. Kuulostelen. Kaikki kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä, kehottaa Leino.
Hänelle on virinnyt kutina, että paikkakunnalla on perusasiat kunnossa. Palveluja on tarjolla ja kaupungin talous hyvissä kantimissa. Mikapä yrityksen siis on tullessa Somerolle.
– Somero on isojen kaupunkien kupeessa. Tänne kun tulee, niin punaista mattoa pääsee kulkemaan: Yhteys kuntaan on helppoa. Kaupunki kehittää toimintojaan kaupunkilaisten hyväksi, maalailee Leino mainoslauseita, millä houkutella yrittäjiä Somerolle.
Leinosta juuri kaupungin aktiivisuus ja myönteisyys ovat tärkeitä asioita; että on helppo lähestyä kaupungin virkamiehiä. He antavat neuvoja ja etsivät vastauksia ja keinoja vaikkapa työvoiman etsintään.
Haasteita riittää.
– Someron sijainnille ei voi tehdä mitään, mutta liikenneyhteyksien puolesta kunta voi luukuttaa. Toisaalta Someron sijainti on hyvä; isoja kaupunkeja on lähellä aivan toisella tavalla kuin Itä- tai Pohjois-Suomessa.
Väki vähenee, mutta Somerolla väestömäärä ei kuitenkaan ole dramaattisesti laskemassa. Antti Leinosta Someron etu on myös se, ettei täällä olla yhden suuren yrityksen varassa, vaan on paljon pieniä kehittyviä firmoja.
Antti Leino sanoo, että kaupungin vastuulla on, että kokonaisuudet on mietitty.
– Kun kaupunki tekee Somerolle asettumisen helpoksi, yritysmyönteisyys nousee ja mielenkiinto muuttaa kotinsa paikkakunnalle.
Se tarkoittaa että taloudesta ja palveluista pidetään huolta. Kaupungilla tulee olla tarjota kunnon tontteja, joihin asettua. Ruunalaan sellainen yritysalue on nousemassa. Leino sanoo, että siitä on pidettävä ääntä ja sitä on markkinoitava.
– Hienoa, jos sinne asettuvat yritykset saisivat toisistaan synergiaa toimintaansa.

Julkaistu: 26.4.2018 | 15:02