25.8.2021 klo 12:08
Uutinen

Nyt saa silmistäkin ”sormenjäljet”

Julkaistu: 13.6.2019 | 17:52

Someron Optiikka on käyttänyt reilusti yli puoli vuotta DNEye scanner -laitetta eli vapaasti suomennettuna silmänrakenteen skanneria. Kokemukset ovat olleet optikko Ulla Hautamäen mukaan erinomaiset.– Tämä on alalla suorastaan mullistava laite. Ennen en ole pystynyt esimerkiksi mittaamaan silmän pituutta, kertoo Hautamäki.Saksalaiset insinöörit, jotka laitteen ovat Rodenstockilla kehittäneet, sanovat sen näyttävän silmien ”sormenjäljen”, silmän rakenteen, joka on yhtä yksilöllinen kuin sormissakin.Laite skannaa silmistä viisi erilaista mittausta reilussa minuutissa. Sillä saa esimerkiksi silmien taittovirhearvot sekä pienellä että isolla pupillin koolla. Niistä voidaan päätellä, olisiko tarvetta esimerkiksi erillisiin ajolaseihin pimeällä.Asiakkaalle laitteen tekemä tutkimus on hyvin helppoa. Istutaan tuoliin, asetetaan leuka ja otsa kiinni tukiin, ja tuijotetaan aukkoa, josta näkyy kuumailmapallon kuva ja hetkittäin välkkyviä valoja. Tippoja tai lääkeaineita ei tarvita.Tulokset voidaan siirtää suoraan linssinvalmistajalle, jolloin linssit voidaan räätälöidä asiakkaalle juuri vastaavilla voimakkuuksilla. Tietoa silmän rakenteesta voidaan hyödyntää myös piilolinssien sovituksessa.Tutkimus on mahdollista ainoastaan Fenno optikoilla. Tällä hetkellä pienen henkilöauton verran maksavia laitteita on Suomessa Hautamäen tietämän mukaan noin 25 kappaletta.– Olemme oikeastaan Suomessa Rodenstockin pilotteja tässä tutkimustavassa, toteaa myyjä Kari Nieminen.– Joitakin silmäsairauksia sairastaville laite ei sovellu. Toisaalta laite saattaa paljastaa alkavan silmäsairauden. Taittovirheiden lopullinen määritys jää myös aina silmälääkäreille tai optikoille, Hautamäki muistuttaa.Laitteen myötä markkinoille tuotiin myös uusi linssityyppi, jossa pystytään hyödyntämään saatua, tarkkaa dataa.– Lisäksi linssi on materiaalia, joka parantaa kontrastia ja estää tehokkaasti haitallisen säteilyn eli sinisen valon pääsyä silmiin ja parantaa ajonäkemistä pimeällä.Linssien lopulliseen vahvuuteen liittyy myös Rodenstockin laite, jolla voidaan selvittää millimetrien kymmenesosatarkkuudella, miten silmälasien linssit asettuvat silmiin nähden, muun muassa mille etäisyydelle ja millaisessa kaltevuuskulmassa.– Tällä tavalla tehdyt lasit ovat oikeita silmälasien Rolls-Royceja, Hautamäki kehuu.