9.5.2019 klo 09:02
Uutinen

Vuoden Yrittäjäperhe 2019 tunnustuspalkinto Housumiehelle

Turun Yrittäjät jakaa Vuoden Yrittäjäperhe –tunnustuspalkinnon tänä vuonna 33. kerran. Turun Yrittäjien hallitus on valinnut palkinnon saajaksi Housumies Oy:n yrittäjäperheen, joka jatkaa vaatetusalan yritystä kolmannessa polvessa.

Yrityksellä on kaksi liikettä Hämeenkadulla; miesten pukeutumiseen erikoistunut Housumies sekä naisten vaatteisiin keskittynyt Hän & Minä.

Yritys on saanut alkunsa marraskuussa 1949, jolloin Anni ja Unto Vienonen perustivat Hämeen Asuste -nimisen lyhyttavaraliikkeen Hämeenkatu 7:ään. Liikkeessä oli myytävänä mm. paitoja, alusasuja, lakanakankaita, nauhoja ja nappeja. Vaatteita oli naisille, miehille ja lapsille. 1950-luvulla liike muutti kadun vastakkaiselle puolelle Hämeenkatu 8:aan, jossa liike toimii edelleen.

Anni ja Unto perustivat 1960-luvulla Eerikinkadulle toisen liikkeen nimellä Eerikin Asuste. Se lopetettiin myöhemmin. Vienoset kokeilivat myös elintarvikemyymälän pitämistä, mutta se ei onnistunut. Lyhyttavaraliikkeiden tuotevalikoima suuntautui vähitellen pukeutumispuolelle mm. farmari- ja samettihousujen suosion myötä. Vuoden 1982 alusta vetovastuu siirtyi seuraavalle sukupolvelle eli Maija ja Jarmo Vienoselle.

– Vuonna 1985 Maija perusti Hän & Minä -naistenvaateliikkeen. Uusi myymälä mahdollisti liikekohtaisen erikoistumisen miesten ja naistenvaatteisiin, ja samalla valikoimat laajenivat. 1990-luvulla meillä oli miesten ja naisten vaateliikkeet myös Eerikinkadulla, mutta 2000-luvulla vetäydyimme Hämeenkadulle. Lisäksi Hämeen Asusteen nimi muutettiin Housumieheksi ja molemmat myymälät laajennettiin. Mieheni Toni ja minä otimme vetovastuun yrityksestä vuonna 2012, kertoo kolmannen polven yrittäjä Katja Kuusivaara.

Laatua ja henkilökohtaista palvelua

Vaatetusalla on tarjolla runsaasti halpatuotteita ja lisäksi kuluttajien ostotavat ovat viime vuosina muuttuneet. Tulevaisuuden isona haasteena Katja ja Toni Kuusivaara mainitsevat uusien asiakassukupolvien tavoittamisen. He haluavat tarjota asiakkailleen laadukkaita ja pitkäkestoisia tuotteita sekä henkilökohtaista palvelua. Heillä on myynnissä vain eurooppalaisia vaatemerkkejä.

– Hintamme ovat kilpailukykyiset, ja pienenä liikkeenä pystymme reagoimaan nopeasti markkinatilanteisiin. Lisäksi eurooppalaisilla merkeillämme on hyvät varastopalvelut, jotka laajentavat väri-, malli- ja kokovaihtoehtoja. Pyrimme aina vaivaa säästämättä ratkaisemaan asiakkaidemme toiveet. Hyvä henkilökunta on meille todella arvokas asia, sillä pienessä liikkeessä on tärkeää, että myyjä tuntee hyvin varaston ja tuotteet, kertoo Housumies Oy:n toimitusjohtaja Toni Kuusivaara.

Viimeisimmässä verotuksessa Housumies Oy:n liikevaihto oli 424 000 €. Yrittäjäpariskunnan lisäksi yrityksessä on kolme osa-aikaista työntekijää.