12.1.2017 klo 10:45
Uutinen

Uudellakaupungilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus

Uusikaupunki on saanut autotehtaan uusien työpaikkojen myötä ainutlaatuisen tilaisuuden, joka on osattava käyttää koko kaupungin hyväksi, korostaa Uudenkaupungin Yrittäjien uusi puheenjohtaja Erkka Jäsperlä.

Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi Erkka Jäsperlä

29.12.2016 Uudenkaupungin Sanomat/Eija Isotalo

– On erityisen hienoa päästä tähän tehtävään juuri nyt, kun Uudellakaupungilla on edessään ainutlaatuinen tilaisuus kasvuun ja kehitykseen, kiitos autotehtaan. Tähän tilaisuuteen kaikkien kaupunkilaisten, ei vain yrittäjien, pitää tarttua, alleviivaa Erkka Jäsperlä, Uudenkaupungin Yrittäjien uusi puheenjohtajan.

Erkka Jäsperlä aloittaa Uudenkaupungin Yrittäjien puheenjohtajana vuoden vaihteessa, jolloin Kirsti Ajanko jää pois tehtävästä.
– Tehtäväni haasteita helpottaa se, että Kirsti on lupautunut auttamaan siirtymävaiheessa. Lisäksi suurin osa yhdistyksen hallituksen jäsenistä on minulle entuudestaan tuttuja. Heidän kokemuksellaan ja avullaan uskoisin saavani hyvän startin uuteen tehtävääni.
– Avuksi laskisin myös perintötekijät eli toisen polven yrittäjyyden sähköliike Telmarin Oy:ssä ja toisen polven jäsenyyden Yrittäjäyhdistyksessä, naurahtaa Jäsperlä.
Jäsperlä huomauttaa, että yhdistystoiminta vaatii paljon toiminnassa aktiivisesti mukana olevilta.
– Jokaisella on oma yrityksensä ja oma yritystoiminta tarvitsee oman aikansa. Niinpä kun kaikki, kuten Merefestit, joulujuna, joulukatu, toteutetaan yrittäjäyhdistyksessä talkoovoimin, on se suuri ponnistus.
– Yhdistyksellä oli aikaisemmin kokopäiväinen sihteeri, jonka palkkausta kaupunki tuki. Sihteerin palkkausavustuksen loppuminen oli harmillinen menetys.

Yrittäjäyhdistys on tehnyt vuosia yhteistyötä ja yrittäjäkasvatusta yhdessä oppilaitosten kanssa.
– Suomessa on valtava määrä hyviä yrityksiä, joiden yrittäjät ovat eläköitymässä. Ja näihin yrityksiin tarvitaan kymmeniä tuhansia jatkajia.
– On tärkeää, että nuoret tutustuvat yrittäjyyteen ja näkevät yritystoiminnan tarjoamat työllistymismahdollisuudet. Omaa yritystoimintaa voi aloittaa hiljalleen, palkkatyön rinnalla, houkuttelee Jäsperlä.

Uudenkaupungin Yrittäjät ry on yli 80 vuotta vanha yhdistys ja jäsenyrityksiä siinä on tällä hetkellä mukana noin 350 yritystä.
– Yrittäjäyhdistyksemme jäsenyrityksistä moni on ns. kivijalkayritys. Uudenkaupungin väkiluvun muuttotappio, joka jatkui monta vuotta, koetteli jäsenkuntaa, samoin kuin asiakkaiden kulutuskäyttäytymisen muuttuminen. Mutta nyt Uudellakaupungilla ja koko Varsinais-Suomella menee hyvin; olemme talouden noususuhdanteessa. Ja aivan varmasti tämä noususuhdanne heijastuu myös meidän jäsenkuntaamme, koska uusi teollinen työpaikka synnyttää myös uusia palvelutyöpaikkoja ja muuta aktiviteettia esimerkiksi harrastusten muodossa.
– Meillä on täällä kaikki peruspalvelut tarjolla, niitä ei tarvitse lähteä kauempaa hakemaan. Ja Uudessakaupungissahan hoidat viisi asiaa tunnissa ja Turussa etsit sillä aikaa vasta pysäköintipaikkaa, huomauttaa Jäsperlä.
– Uusikaupunki on viehättävä merenrantakaupunki, jolla on paljon tarjottavaa asukkailleen. Kaikkea löytyy, kun oikeasta paikasta kyselee. On monenlaista yritystoimintaa, monenlaisia liikuntamahdollisuuksia ja kulttuuriharrastuksia, joiden myötä uusi asukas tutustuu nopeammin kaupunkilaisiin. Autotehtaan uudet työntekijät täytyy yhdessä houkutella tänne asumaan ja juurtumaan kaupunkiimme, korostaa Uudenkaupungin Yrittäjien uusi puheenjohtaja Erkka Jäsperlä.