Yrittäjäristin jakosäännöt

Suomen Yrittäjien hallitus vahvistanut syksyllä 2002

Suomen Yrittäjien Yrittäjäristi on huomionosoitus ansioituneelle yrittäjälle hänen yrittäjätoiminnastaan.


Yrittäjäristi voidaan myöntää ansioituneelle yrittäjälle hänen yrittäjävuosistaan. Yrittäjävuosina huomioidaan toimiminen yrittäjänä. Yrittäjävuosia ja palveluvuosia yrityksen palveluksessa ei lasketa yhteen. Edellisestä huomioinnista Yrittäjäristillä tulee olla kulunut vähintään kolme vuotta ennen seuraavan merkin myöntämistä. Sen sijaan Yrittäjäristi ja järjestöllisistä ansioista myönnettävä järjestöansiomerkki voidaan luovuttaa samanaikaisesti.


Yrittäjäristiä haetaan Suomen Yrittäjien Yrittäjäristilautakunnalle osoitetulla hakemuksella tähän tarkoitukseen laaditulla lomakkeella. Hakijan tulee vakuuttaa, ettei hänellä ole tiedossaan asianomaisesta henkilöstä tai hänen yrityksestään sellaista seikkaa, joka olisi omiaan heikentämään kyseisen huomionosoituksen tai yrittäjyyden arvostusta.


Pronssinen Yrittäjäristi myönnetään 5 vuoden, hopeinen 10 vuoden, kultainen 20 vuoden ja Yrittäjäristin Timanttiristi 30 vuoden toiminnasta yrittäjänä.


Kielteisiin päätöksiin liitetään valitusmahdollisuus, joka osoitetaan Suomen Yrittäjien puheenjohtajistolle, jonka tulee ottaa kantaa asiaan kahden viikon sisällä valituksen saapumisesta.


Suomen Yrittäjien hallitus määrää Yrittäjäristeistä perittävän hinnan.


Yrittäjäristien saajista pidetään luetteloa Suomen Yrittäjien toimistossa.


Yrittäjäristilautakunta voi erityisistä syistä poiketa tässä jakosäännössä olevista myöntämisperusteista.


Muutokset näihin ohjeisiin tekee Suomen Yrittäjien hallitus.


Hakemuksen käsittelee Suomen Yrittäjien Yrittäjäristilautakunta, käsittelyaika on noin 2 viikkoa.