Etusivu > Yrittäjän ABC > Osaaminen Ja Koulutus > Osaamisen Kehittaminen

Etsi

Yrittäjän osaamisen kehittäminen

Oma osaaminen on yrittäjän tärkein pääoma, josta kannattaa huolehtia järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti.

Yrittäjältä vaaditaan laaja-alaista osaamista. Tyypillisesti yrittäjyyteen kuuluu ammatti- ja toimialakohtaisten tietojen ja taitojen hyödyntämisen lisäksi liiketoiminnan suunnittelua, kehittämistä ja johtamista, markkinointia ja asiakashankintaa, henkilöstöhallintoa sekä uuden teknologian käyttöönottoa.

Kaikissa näissä osa-alueissa ei tarvitse olla loistava, mutta yrittäjän on hyvä ymmärtää niistä jokaisesta vähintään perusasiat. Mitä enemmän yrittäjä voi tukeutua yrityksensä tai kumppaneidensa osaajiin, sitä enemmän hänellä on mahdollisuus erikoistua niihin alueisiin, joilla on itse erityisen vahva. 

Yrittäjä voi kartuttaa osaamistaan monella tavalla: työtä tekemällä, arjessa harrastamalla, itsenäisesti opiskelemalla, kollegoiden kanssa sparraamalla tai tavoitteellisemmin kouluttautumalla. Tapoja on monia. Tärkeintä on, että yrittäjä tunnistaa vahvuutensa, kehittymistarpeensa sekä hänelle parhaiten soveltuvat oppimisen muodot.