”Myönnä rohkeasti, jos et osaa” – lue yrittäjien vinkit uuden oppimiseen

Virpi Kemi ja Petri Numminen rohkaisevat yrittäjiä osallistumaan matalalla kynnyksellä erilaisiin koulutuksiin, joita on tarjolla niin verkossa kuin lähiopetuksenakin. Jokaiselle löytyy uutta opittavaa, he lupaavat.

Porvoolainen Virpi Kemi perusti vuonna 2021 ravitsemukseen keskittyviä verkkokursseja ja valmennuksia tarjoavan OsaaVaan Oy:n.

Kemi on koulutukseltaan elintarviketieteiden tohtori. Yrittäjäksi hyppäämisen myötä hän tajusi, ettei tiedä digimarkkinoinnista ja asiakashankinnasta lainkaan riittävästi.

– Ei minulla ollut ainuttakaan sosiaalisen median tiliä ennen viime vuotta, Kemi sanoo ja nauraa.

Hän päätti osallistua Metropolia-ammattikorkeakoulun naisyrittäjille suunnattuun koulutukseen sekä Intoo-koulutuksen järjestämälle verkkokauppa- ja digimarkkinointikurssille. Lisäksi Kemi alkoi itse selvittää, mitä yrityksen verkkosivujen tekeminen vaatii. Siinä sivussa tuli opeteltua myös videokuvausta ja -editointia.

– Uutta tietoa on tullut aivan älyttömästi. Olen pikkuhiljaa laittanut kaikkea sitä käytäntöön.

Kemi muistuttaa, että koulutuksia on nykyään tarjolla runsaasti erilaisiin tarpeisiin. Osa koulutuksista keskittyy suuriin strategisiin kokonaisuuksiin, kun taas toisissa mennään hyvin konkreettiselle tasolle.

– Pitää rohkeasti myöntää itselle, mitä osaa ja mitä ei. Minulle piti esimerkiksi kädestä pitäen näyttää, miten Facebookiin tehdään mainos. Jos ei tunne itseään, on hirveän vaikeaa myöskään johtaa itseään.

Huhtikuussa 2022 Kemi osallistui Yrittäjät-akatemian maksuttomaan lähipäivään Hämeenlinnassa. Siellä aamupäivän puheenvuoroissa puhuttiin muun muassa oma tyylin ja vahvuuksien löytämisestä.

Se kolahti aloittelevaan yrittäjään.

– Lähdin muuttamaan tietoisesti viestintätyyliäni ja uskallan nyt olla enemmän oma itseni.

Virpi Kemi

Muutos näkyy Kemin yrityksen viestintäkanavissa.

– Ei enää turhaa lässynläätä, vaan haluan, että rohkea minä näkyy myös somessa! Virpi Kemi riemuitsee.

Vastuulliskoulutus poiki uuden idea

Työvaatteita, henkilönsuojaimia ja mainostekstiilejä toimittavan Rättivääpeli Oy:n perustaja Petri Numminen on todellinen himo-oppija. Hän kertoo osallistuvansa erilaisiin koulutuksiin lähes viikoittain.

– Jos alkaa ajatella, että osaa kaiken, niin kehitys pysähtyy. Pitää olla aina valmis ottamaan vastaan uutta tietoa, Numminen sanoo.

Nummisen kalenteriin sopivat parhaiten lyhyehköt, enintään aamupäivän mittaiset koulutukset. Sellaisiin hän pyrkii osallistumaan matalalla kynnyksellä ja liikaa miettimättä: jos jokin aihe kuulostaa kiinnostavalta, niin mukaan vain!

Samaa hän suosittelee muillekin yrittäjille. Nummisen mukaan liika miettiminen johtaa vain siihen, että mieleen alkaa putkahdella tekosyitä olla osallistumatta.

Hän antaa esimerkin tältä keväältä. Numminen osallistui Yrittäjä-akatemian tunnin mittaiseen tietoiskuun vastuullisuudesta. Sen myötä hänelle syntyi ajatus kouluttaa yksi yrityksen työntekijä ympäristövastaavaksi.

– Isot pörssiyhtiöthän suorastaan kilpailevat siitä, kuka on vastuullisin, mutta pienten yritysten kohdalla asiasta ei paljoa puhuta. Olemme saaneet mennä vähän niin kuin tutkan alla, Numminen miettii.

– Mutta jonain kauniina päivänä meiltäkin tullaan kysymään, miten teillä on huomioitu vastuullisuus. Silloin meillä on vastaus valmiina.

Tavoitteet selviksi ja kamera päälle!

Yrittäjä Virpi Kemin mukaan koulutuksista saa eniten irti, kun uskaltaa esittää rohkeasti kysymyksiä ja avata keskustelua myös muiden osallistujien kesken.

– Usein ihmiset pitävät etäkoulutuksissa kameroita kiinni eivätkä uskalla kauheasti kysyä mitään – pelätään ehkä niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä. Mutta usein kun olen avannut suuni, siitä on syntynyt pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu, Kemi sanoo.

Kemi neuvoo asettamaan itselleen sekä pitkän että lyhyen aikavälin päämääriä. Jos esimerkiksi pitkän aikavälin tavoite on oppia markkinoimaan yrityksen tuotteita tai palveluita somessa, lyhyen aikavälin päämäärä voi olla esimerkiksi selvittää, mitä kaikkia kanavia verkossa ylipäätään voisi hyödyntää.

Lisäksi: aikaansa ei kannata tuhlata, jos koulutuksen sisältö ei vastaa sitä, mitä on luvattu.

– Tarjolla on myös huonoja kursseja, joista kannattaa vain poistua takavasemmalle.