Harri Lindblom

”Talousosaaminen on yrittäjälle elinehto” – näin kaksi yrittäjää päivittivät omaa osaamistaan

Johanna Lundán ja Harri Lindblom osallistuivat talousaiheisiin verkkokoulutuksiin, koska halusivat oppia lisää yrittäjyyden perustasta: taloudesta ja sen tulkinnasta.

Yrittäjä Johanna Lundánilla on monta rautaa tulessa. Hän toimii johdon konsulttina, auto- ja kiinteistöalalla toimivassa perheyrityksessä sekä viimeisimpänä hankkeena Jules & Beryl -nimisessä yrityksessä, jonka tavoitteena on lisätä kotimaisen korun tunnettavuutta ja tarjota pienille korusuunnittelijoille digitaalinen alusta korujen myyntiin ja markkinointiin.

Silti aikaa riittää uuden uuden oppimiseen.

– Aina on hyvä aika kouluttautua. Tuntuu että minulla on koko ajan jokin tutkinto työn alla, Lundán sanoo ja naurahtaa.

Lundán osallistui Yrittäjät-akatemian kautta Aalto University Executive Educationin järjestämään Talous haltuun virtuaalisesti -verkkokurssille, johon Aalto EE oli varannut Yrittäjät-akatemiaan osallistuville yrittäjille maksuttomia paikkoja.

– Koulutus herätti mielenkiintoni, koska Aalto-yliopistolla on vahva brändi talouspuolen tutkinnoissa. Kokonaisuus olikin laadukas ja sopivasti palasteltu moduuleihin, joista oli helppo suorittaa yksi kerrallaan ja jatkaa seuraavaan, Lundán sanoo.

– Olen tehnyt tutkintoni englanniksi, joten oli myös tarpeen muistuttaa mieleen, mitä asiat tarkoittavat suomeksi.

Talouspuolen osaamista Lundán pitää yrittäjälle olennaisen tärkeänä. Hänen mukaansa monen aloittelevan yrittäjän lento katkeaa jo alkuunsa siihen, että ei ymmärretä talouden lukujen perusasioita: kassavirtaa, kannattavuutta, arvonlisäverojen tilittämistä ja niin edelleen.

– On äärimmäisen tärkeä ymmärtää, mitä yrityksen rahoille tapahtuu – ylipäätään, että selviää.

Johanna Lundàn

Käytännön vinkkinä Lundán antaa verkkokoulutuksiin osallistuvalle, että kaikki kurssimateriaali kannattaa ottaa talteen. Näin siihen on mahdollista palata myöhemmin omassa rauhassa.

Hän aikoo jatkaa talousosaamisen kehittämistä jatkossakin. Erityisesti taloushallintoon ja verotukseen liittyvät koulutuksen kiinnostaisivat Lundánia.

– Yrittäjille on viime vuosina auennut todella hienoja mahdollisuuksia kouluttautua, ja nimenomaan niin, ettei kaikista edes veloiteta. Jokaisen kannattaa ehdottomasti hyödyntää näitä mahdollisuuksia.

Tieto auttaa ennakoimaan

Harri Lindblomin yritysneuvontaa tarjoava yritys on viime vuosina kasvanut Unelmayrittäjät-nimiseksi yhteisöksi, jonka kautta saa kattavasti erilaisia pienyrittäjille suunnattuja palveluita yrityksen perustamisesta mentaalivalmennukseen.

Vaikka yrittäjien hyvinvointi on ehdottoman tärkeää, yritystoiminnan perustana on kuitenkin kannattava liiketoiminta, Lindblom muistuttaa.

– Jos ei itse osaa, pitää olla joku, joka auttaa – kirjanpitäjä tai joku muu. Talousosaaminen on äärimmäisen tärkeää ihan yrityksen olemassaolon kannalta.

Lindblom osallistui koulutuskuntayhtymä OSAOn järjestämään Yritystoiminnan kannattavuus -verkkokurssille. Taustalla oli paitsi Lindblomin halu palvella kannattavuuden kanssa kamppailevia asiakkaita entistä paremmin, myös mielenkiinto sitä kohtaan, mitä ja miten yrityksen kannattavuudesta nykyisin opetetaan.

– Opetus on muuttunut paljon käytännönläheisemmäksi siihen verrattuna, kun olen itse ollut koulunpenkillä. Tulen nappaamaan kurssilta omaan työhöni vähintäänkin mallia siitä, millä tavalla asioita nykyään opetetaan. Myös kurssimateriaalit olivat laadukkaita.

Minkä vinkin antaisit aloittelevalle yrittäjälle toiminnan pitämisestä kannattavana, Harri Lindblom?

– Ennakoinnin tärkeydestä ei ehkä puhuta tarpeeksi. Laskentamaailman opeilla pystytään ennakoimaan asioita hyvissä ajoin ja vältytään paniikkiratkaisuilta.

Avaa pop-up -ikkuna