Etsi

Riikka Ojanen | ChocoSomnia

"Jos uskaltaa haaveilla isosti, voi päästä ainakin haaveiden puoliväliin!"

Kun oululainen suklaamestari Riikka Ojanen teki intohimostaan ammatin, hän huomasi, että yrittäjäjärjestön verkostot ovat hyödyksi. Ojasen yritys ottikin aimo kasvuharppauksen, kun Yrittäjien toiminnasta löytyi mukaan bisnekseen uusi yhtiökumppani Jenna Antinmaa.

− Suklaa on ollut intohimoni aina. Ajauduin alun perin suuhygienistiksi, mutta kun kolmekymppisenä sain lapsia, ehdin miettiä myös, mitä haluan jatkossa työelämältä. Päätin, että suklaasta tulee työni. Ystäväni kysyi, miksi en valmistaisi suklaata itse. Innostuin ajatuksesta, mutta en tiennyt valmistamisesta juuri mitään, Chocosomnian perustajayrittäjä ja suklaamestari Riikka Ojanen kertoo.

Kun Ojanen oppi alan termejä, työ helpottui. Avainkäsite oli temperointi. Suklaa valmistetaan kylmentämällä ja kuumentamalla suklaamassaa erittäin tarkoilla lämpötiloilla.  

Chocosomnia kasvoi tasaisesti

− Joulusesonki on minulle virstanpylväs, jolloin menekki mitataan. Ensimmäisenä vuonna valmistin suklaata rivitaloasunnon keittiössä. Seuraavana vuonna asuimme omakotitalossa, mutta sielläkin tilat tulivat vastaan. Kolmantena jouluna totesin, että en pärjää enää yksin. 

Ajatus työntekijän palkkaamisesta hirvitti Riikka Ojasta, mutta se, että joku tekisi työtä yhtä suurella intohimolla, kumppanina, tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta. Apu löytyi läheltä, sillä Ojanen oli liittynyt yrittäjäjärjestöön ja niistä piireistä löytyi myös tuleva yhtiökumppani.

− Jenna Antinmaa aloitti syyskuussa 2019. Sen jälkeen teimme yhdessä joulukuussa saman myynnin kuin minä yksin ensimmäisen 1,5 vuoden aikana. Hän otti markkinoinnin ja käytännön asiat hoitaakseen, joten sain keskittyä suklaan valmistukseen.   Somemarkkinoinnin hoitaminen näkyi Antinmaan mukaan räjähdysmäisenä kasvuna myynnissä joulukuussa. 

− Suklaan myynti ylitti kaikki odotukset! Haaveilimme jo tammikuun laihdutuskuureista, jotta saisimme vähän hengähtää, hän iloitsee.

ChocoSomniaa on alusta asti rakennettu kasvu mielessä

− Kasvun suhteen meillä on valtavia suunnitelmia. Ensin on tavoite saada valtakunnallinen näkyvyys ja olla Suomen tunnetuin onnellisuuden tuottaja suklaaelämysten kautta. Toteutamme suklaajoogaa, meditaatiota, tastingeja sekä suklaakursseja, Jenna Antinmaa kertoo.

Yritys sai myös toukokuussa kolmannen osakkaan, joka on mukana intohimosta suklaaseen sekä rahoitusmielessä. 

− Korvaani kalskahtaa ikävästi, jos joku yrittäjä sanoo omasta toiminnastaan, että "kunhan tästä nyt saisi itselle vähän jotakin". Silloin ei taatusti sen enempää saavutakaan. Jos uskaltaa haaveilla isosti, voi päästä ainakin haaveiden puoliväliin, Riikka Ojanen summaa.

***

► Katso mitä hyötyä Yrittäjistä olisi sinun yrityksellesi ja liity mukaan!